Hyvä itsetunto kuuluu kaikille

Itsetunto, kolme iloista naista

Katselin tänään vehreitä näkymiä kylpyhuoneen ikkunasta, kun mieleeni tupsahti ajatus: Hyvä itsetunto kuuluu kaikille. Pienestä vastarinnasta huolimatta tunsin heti, että ajatuksessa oli jotakin. Potentiaalia, jalostettavaa? Jokin sisälläni sanoi, että vaikkei se yhdessä yössä olisikaan mahdollista, ja vaikka suunta on pitkälti yhä näkymättömissä, suunta on silti olemassa ja oikea.

Olen sitä mieltä, että me kaikki olemme omalla tavallamme arvokkaita. Jokaisella meistä on myös luontaisia ominaisuuksia, joista on mahdollista tuntea iloa ja ylpeyttä. Voimme kuitenkin hyvin helposti ajautua hukkaan tästä totuudesta. Kysymys silloin kuuluu, kuinka löytää polku takaisin. Kuinka hyvä itsetunto voisi laajentua koskettamaan entistä useampaa? Tätä pohtiakseni tarkastelen muutamia seikkoja:

 

 

 

Mitä itsetunto on?

 

Hyvä itsetunto sekoitetaan helposti huonoon itsetuntoon ja tietynlaiseen uhmakkuuteen ja näyttämisentarpeeseen. Suurella osalla “cooleista lapsista” on huono itsetunto. Se työpaikan kaveri, joka on aina äänessä ei myöskään välttämättä ole hyväitsetuntoinen, vaikka toki hän voi olla sitäkin. Koen, että hyvä itsetunto on tietynlaista rauhaa ihmisen ollessa oma itsensä. Koen sen olevan osin rohkeutta heittäytyä eri tilanteissa ja uskaltaa toteuttaa sisäistä lastaan. Hyvä itsetunto voi tosin olla myös omien rajojen tunnistamista ja hyväksymistä. Ihmisen ei missään tapauksessa tarvitse olla räväkkä tai kaikessa suvereeni ollakseen sinut itsensä kanssa. Itsetunto voikin koostua mistä tahansa asioista, jotka edesauttavat ihmisen sisäistä rauhan- ja turvantunnetta; tilaa, jossa ihmisen on hyvä ja levollinen olla.

Hyvää itsetuntoa ei voi määritellä asioiden tai omistamisen kautta. Sitä ei myöskään voi vertailla eri ihmisten välillä, sillä reagoimme asioihin eri tavoin. Erään asian olen kuitenkin huomannut: Usein ihminen, joka uskaltaa olla haavoittuvainen, omaa hyvän itsetunnon. Tilanteita tiukasti kontrolloiva ihminen puolestaan on usein pinnan alla huonoitsetuntoinen, vaikka helposti tulkitsemme hänet hyväitsetuntoiseksi “johtajatyypiksi”.

Harmillista kyllä, itsetuntoaan ei voi valita: olemme koko tähänastisen elämämme summa. Itsetuntoon voi kuitenkin tutustua. Sitä voi myös parantaa, mikäli asian eteen on aidosti valmis tekemään töitä.

 

 

 

Maailman arvot ja näennäisitsetunto

 

Elämme maailmassa, jossa arvostetaan tietynlaisia asioita. Ulkonäköä, laihuutta, lihaksia. Muhkeita huulia. Korkeaa asemaa, (nykyisin myös kaikenlaisia seuraajia). Rahaa. Avioliittoa. Normaalin näköisiä autoja, jotka ovat todellisuudessa uskomattoman kalliita. Epäitsekkyyttä, vaatimattomuutta ja samalla uskomatonta menestystä. Moitteettomuutta, siloiteltua pintaa ja niin edelleen. Arvostettavien ominaisuuksien lista on pitkä, mutta silti aivan liian suppea. Listalle kuuluu myös asioita, joita ei soisi arvostettavan, mutta ennen kaikkea sieltä puuttuu valtavasti asioita, jotka ovat juuri niitä meidän aitoja ominaisuuksiamme ja vahvuuksiamme.

 

Toteuttamalla maailman arvoja voimme luoda itsellemme tietynlaisen näennäisitsetunnon. Tämä jos mikä sekoitetaan helposti aitoon itsetuntoon. Olen itsekin tehnyt niin. Näennäisitsetunto ei kuitenkaan yksiselitteisesti buustaa itsetuntoa, vaan raahaa meitä jopa siitä poispäin. Jos esim. laitan itsestäni runsaasti muokatun kuvan nettiin ja saan kehuja, se ei lisää omaa kauneuden tunnettani – vaan itse asiassa tiedostamattomalla tasolla se lisää feikkiyden tunnetta ja jopa rumuuden. Itseään kun ei voi huijata.

Näennäisitsetunnolla haemme turvaa etenkin silloin, kun emme vielä ole kohdannet omaa turvattomuuttamme. Näennäisitsetunto perustuu muiden arvottamille asioille, muttei juuri lainkaan sille, mikä tekee meistä meidät. Näennäisitsetuntoon kuuluu tietynlainen luotu ja haluttu versio omasta itsestä sekä epähalutun osan kuten epävarmuudentunteiden sivuuttaminen.

 

Itsetunto - kaksi nuorta naista kävelee rannassa bikinit päällään

Näillä nuorilla naisilla voi olla hyvä itsetunto – tai sitten ei.

 

Kokonainen

 

Kun yritämme täyttää muiden asettamia ihanteita, voimme onnistua vain tiettyyn pisteeseen asti. Jäämme aina jollain lailla vajaiksi. Se ei vain tunnu enää riittävältä. On tullut aika jolloin saamme mahdollisuuden tulla kokonaisiksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että voimme alkaa tiedostaa yhä enemmän, mikä tulee ulkopuolelta ja mikä puolestaan sisältämme. Me kaikkihan saamme vaikutteita eri puolilta, eikä tässä ole mitään pahaa. Kysymys kuuluukin, osaammeko irtipäästää niistä vaikutteista, jotka eivät tunnu omilta ja vieläpä aiheuttavat paineita ja tuskaa. Osaammeko luoda omat ihanteemme ja irtautua niistä, jotka eivät palvele?

 

Oman arvomme huomaaminen auttaa luoman uudenlaista, kyseenalaistavaa suhdetta ympäristön odotuksiin ja ennen kaikkea siihen, mitä itse vaadimme itseltämme. Ajatellaan, että olisimme legopalikoista rakennettu linna. Jokaista uutta hyvää palaa vastaan voimme luopua yhdestä vanhasta palasta. Tätä nopeammin emme voi vanhasta luopua, sillä muuten syntyisi tyhjiä aukkoja. Linna romahtaisi. Pala kerrallaan restaurointi tapahtuu hiljalleen, linnan tahtiin. Kun alamme katsoa itseämme positiivisin silmin, voimme löytää asioita, joista tuntea aidosti ylpeyttä. Ne voivat olla ihan pieniäkin iloa tuottavia asioita. Hyvä käsiala. Ei juuri lihaksia, mutta kauniit silmät. Erinomainen kuuntelija. Karmea kokki, mutta mahdoton romantikko. You name it.

 

Esimerkkini kuulostavat kuitenkin liian simppeleiltä ja kepeiltä korostaakseen sitä valtavaa kriittisyyttä, joka yhteiskuntaamme piinaa. Yleisiä ilmiöitä ovat kehokriittisyys sekä moninainen häpeän ja puutteellisuuden tunne. Harva meistä osaa edes levätä potematta huonoa omaatuntoa, saati anteeksiantaa itselleen vanhoja virheitään. Aina pitäisi olla vähän jotain enemmän. Näin muutamana esimerkkinä. Salakavalasti kaikki edellämainituista koskettavat itseäni edelleen. Vähemmän, mutta kuitenkin. Tämä tieto välittyy minulle huomioimalla niitä pieniä ajatuksia, jotka arjen keskellä mieleeni nousevat.

Kriittisyys kumpuaa kerran ohjelmoidusta alitajunnasta. Se toistaa sanomaansa, kunnes ohjelmointi muuttuuu. Maailmamme on yleisesti ottaen valtavan kilpailullinen ja kriittinen, eikä se ole kenenkään syy. Vaihtoehtojen aika ei ollut ennen; se on aikaisintaan tästä pisteestä eteenpäin, kun alamme erottaa oman äänemme kaikesta muusta.

Entä jos päästäisimme irti kriittisistä ajatuksista ja yrittäisimme hyväksyä sen, mikä on? Restauroisimme linnaa hyvillä materiaaleilla ja ostaisimme itsellemme kukkia? Näin jatkuvasti tapahtuukin, ja mitä useampi meistä näyttää tietä, sen leveämmäksi ja helppokulkuisemmaksi polku kasvaa.

 

Itsetunto - I love me

 

Arvottomuuden siemen

 

Tie takaisin totuuden, eli arvokkuuden, pariin on pitkä silloin, kun ominaisuuksiamme ei ole menneessä osattu arvostaa tai noteerata riittävästi. Niitä on voitu vähätellä tai jopa poiskatsoa eri yhteisöissä. Kotona, koulussa, kaveripiirissä tai myöhemmin esim. oman kumppanin osalta. Etenkin lapsina uskomme muiden mielipiteen totuutena. Metsästystä harrastava isä ei välttämättä osaa arvostaa pojan innostusta kukkien kasvattamiseen. Tällöin poika saattaa luulla, ettei kukkien kasvatus olisi hieno asia, ja kaiken lisäksi tuntea riittämättömyyttä siitä, ettei hänessä ole isän arvostamaa toista ominaisuutta: metsästysintoa. Arvottomuuden siemen tippuu maaperään, joka etenkin herkällä nuorella ihmisellä on hedelmällinen kasvattamaan mitä tahansa sinne laitettua.

 

Kun arvottomuuden siemen on itänyt voimakkaaksi taimeksi, sama poika on mukana ryyppäysporukassa. Hän ei välttämättä haluaisi ryypätä, mutta on jo oppinut, että on arvostettava muiden arvostamia asioita ollakseen hyväksytty ja mukana missään ylipäätään. Hyvin todennäköisesti hän on myös alkanut metsästää ihan vain todistaakseen isälleen. Isä voi olla ylpeä, mutta samalla jokin jää puuttumaan. Eikä poika osaa pukea sitä sanoiksi. Syvällä sisimmässään hän kaipaa arvostusta sellaisenaan. Vastavuoroista kiinnostusta ja mukaantuloa hänen maailmaansa. Kun tämä jää uupumaan, poika luulee, ettei hänen maailmansa ole tärkeä. Lopputuloksena on poikkeuksetta huono itsetunto.

 

 

Toisenlaisessa maaperässä arvottomuuden siemen ei yksinkertaisesti lähde itämään. Kun itsetuntomme on kunnossa, kestämme arvosteluakin. Se, että joku muu ei näe arvoamme ei tarkoita mitään muuta kuin juuri sitä, että joku muu ei näe arvoamme. Omaan arvoomme se ei liity mitenkään. Lapset ja nuoret ovat kaikkein herkintä maaperää, riippuuhan heidän koko toimeentulonsa ja onnellisuutensa niin paljon muista ihmisistä. Lapsen ei edes kuulu olla ajatuksiltaan vielä täysin itsenäinen; hänen tehtävänsä on ensisijaisesti oppia ja mallintaa. Ainoa mihin voimme siis vaikuttaa, ovat itse siemenet. Ne valuvat taskuistamme solkenaan, halusimme tai emme. Muutos tapahtuu vain ja ainoastaan käsittelemällä omaa itsetuntoamme ja eheyttämällä itseämme. Kun osakin meistä saavuttaa aidosti paremman itsetunnon, sen vaikutus muuttaa koko yhteiskunnan värähtelyä. Luomme jatkuvasti uutta normaalia, ja muutos on aistittavissa tälläkin hetkellä.

 

 

 

Uusi aika, uusi itsetunto

 

Enää meidän ei tarvitse elää sukupolvelta toiselle periytyvässä häpeässä eikä toisaalta seurata päättöminä trendejä ja hullutuksia, ellemme niin halua. Olemme vähitellen astumassa yksilön aikaan; persoonallisuuden ja luonnollisuuden aikaan. Tässä ajassa ihmiset ovat kiinnostavia ja jokaisella on jotain annettavaa, kuten vaikkapa läsnäolonsa ja ajatuksensa. Tässä ajassa kilpailu vähenee ja yhteistyö laajenee. Elämme hyvin mielenkiintoisia aikoja!

Silti vielä nyt ajatukseni tuntuu kaukaiselta. Hyvä itsetunto kuuluu kaikille, mutta on paljon ihmisiä, jotka voivat huonosti ja kaipaavat apua kohdata traumansa. Avun tulisikin olla entistä helpommin saatavilla ja tabut sen ympäriltä poistaa. Kun ihminen eheytyy, sekä hän, hänen ympäristönsä että jälkipolvet hyötyvät. Kun tunnemme hitusenkin enemmän tervettä ylpeyttä itsestämme ja kun opimme olemaan armollisia itseämme kohtaan, seuraa perässä automaattisesti kiitollisuus ja kasvava elämänilo. Tällaista hyvää oloa mikään muu ei korvaa. Parantuvan itsetunnon tunnusmerkit vaihtelevat ihmisestä riippuen. Joku lihoo, joku laihtuu. Joku muuttuu suorapuheiseksi ja toinen pehmenee. Tosin useimmiten emme muutu juuri mitenkään. Voimme vain entistä paremmin.

 

Sillä hyvä itsetunto on kenties maailman huomaamattomin asia.

 

 

Riikka

P.S. Nautin maailman erilaisista antimista eikä minulla ole mitään esimerkiksi kalliita autoja vastaan. Tai avioliittoa. 🙂

 

 

 

 

Tykkää tai jaa: