Menneisyyden hautajaiset

Menneisyys - Kuvassa harmaa enkelipatsas, jonka rinnasta hohtaa valoa

Mitä ajattelisit, jos sanoisin, ettei menneisyyttä ole? On vain tämä hetki. Joka hetki on uusi, ja vanhat painolastit ja tottumukset on mahdollista katkaista ja jättää taa. Niin minä teen nyt, joten tervetuloa hautajaisiin.

 

 

 

Reki

 

Kuljin lähes koko elämäni vetäen perässäni painavaa rekeä. Taakka oli syntynyt lukemattomista pienistä asioista ja kokemuksista. Se oli niin vakiintunut osa elämää, etten edes tiennyt toisenlaisesta elämästä. Siitä, jossa askel olisi kevyt ja takanani ujeltaisi pelkkä tuuli.

Yllättävää kyllä, oma rekeni syntyi ja muodostui sellaisten asioiden vuoksi, jotka kaikki on tulkittavissa hyviksi. Olin älykäs, aina asioiden edellä, tai taustalla. Jopa tiedostamattani. Otin vastuuta yhteisöstä, sopu ja rauha olivat tärkeitä asioita. Jos jollain oli hankalaa, tekeydyin olemattomaksi. Olin hyvä hengenluoja. Elin yhteisön hyväksi, sillä se oli minulle elintärkeä asia.

Kun kasvoin aikuiseksi ja muutin omilleni hyvin nuorena, en tarvinnut enää ketään. En koskaan ollut mustasukkainen tai omistava kumppaneitani kohtaan. En, vaikka siihen olisi ollut syytä. Luulin olevani vain niin harvinaisen hyvä ihminen, mutta asia olikin hieman toisin.

 

Menneisyys, kuvassa itkevä tyttö

 

Lapsena sydämeni oli ollut apposen avoin, mutta kun sain kaikuluotaimeeni ristiriitaista viestiä, haavoituin. Opin syvällä tasolla, etten halua tuntea enää tuskaa. Siihen auttaisi, etten asettaisi itseäni enää alttiiksi. En tarvitsisi enää ketään. Niin eläminen on kuitenkin valhetta, sillä jokainen meistä tuntee tarvetta muihin ihmisiin, uskalsimmepa elää sen mukaisesti tai emme. Ironista on, että vaikka elin siten, kuin en tarvitsisi ketään, tarvitsin muiden hyväksyntää aivan valtavasti. Miellytin ja elin tietynlaista kaksoiselämää. Se teki ihmissuhteistani raskaita. Rekeni oli painava möykky, enkä nähnyt, että vain itse voisin itseni vapauttaa.

Kun kerran olin oppinut suojelemaan itseäni tuskalta, tuo malli muuttui perusasiaksi. Olin turvassa sen sisällä. Jollain tapaa tiedostin ongelman, koin ahdistusta ja kapinaa. Sen sijaan, että olisin tehnyt selon ihmissuhteissani, kapinoin ja olin paheellinen muilla tavoin. Selonteko ja kaikkien tunteideni näyttäminen oli todellinen nou-nou. Se oli niin valtava tabu, etten nähnyt sitä mahdolliseksi. Ja niin elämäni reen kanssa eteni vuosi vuodelta…

 

 

 

Huonot kortit

 

On yleisesti tiedossa, että traagiset asiat kuten onnettomuus, sairaus tai läheisen kuolema saattavat käynnistää ihmisessä kiihtyneen käsittelyprosessin. Tapahtuman kautta ihminen saa uutta näkökulmaa ja käsittelee elämäänsä uudessa valossa. Niin kävi minullekin.

Omalla kohdallani koin erityisen tuskalliseksi vuosien tahattoman lapsettomuuden, autoimmuunisairauteni (3kpl) sekä hormonaalisen epätasapainon, joka aiheutti ajoittain migreeniä, matalaa verenpainetta ja valtavaa voimattomuutta. Sain vuosien varrella muutaman keskenmenon, ja kun lopulta Italiassa adoptoimme ihanan pienen koiran, jouduimme luopumaan siitäkin terveydellisistä syistä. Koirasta luopuminen ei todellakaan vastannut kokemuksena koirasta luopumista. Se oli lapseni. Ja se oli kaikki ne lapset, joita koskaan voisin saada. Vihdoin olin saanut sen, ja sitten sekin vietiin pois.

Minulla oli myös paha endometrioosi, ja jouduin sen vuoksi leikkaukseen. Puolitoistavuotta etukäteen näin asiasta unta. En vielä voinut asiaa mitenkään aavistaa. Unessa minulla ei ollut yhtään lasta, mutta oli sellainen sektioarpi. Juuri sellainen, kuin leikkauksesta sitten tuli. Tärkein unen viesti kuitenkin oli, että tunsin itseni paljon huonommaksi kuin muut.

Kaiken lisäksi paljon muutakin tapahtui. Kiltteyttäni hyväksikäytettiin. Ihmissuhteeni alkoivat oirehtia. On asioita, joita en tässä kehtaa kirjoittaa, mutta tiedä, että niitä oli ihan riittämiin. Vihainen, masentunut ja fyysisesti puolikuollut. Sitä minä olin.

 

 

 

Vyyhti puretaan

 

Sitten paskavyyhti oli tullut tiensä päätökseen. Purkaminen vaati vuosia, mutta vaivihkaa oloni alkoi kohentua. Kun uskalsin laittaa rajani, koin kehossani voimaa, jota en muista kokeneeni koskaan ennen. En tarkoita sellaista voimaa, jota salilta saadaan. Tarkoitan säteilevää energiaa, elinvoimaa. Iloa ja jaksamista.

Kun käsittelin arvottomuuttani, huomasin sen opituksi uskomukseksi. Mikään siitä ei ollut totta. Vääristymä alitajunnassani muodostui jo lapsena, kun en vielä tiedostanut itseäni. Osa vääristymästä on purkautunut, osa yllättää itseni yhä eri tilanteiden kautta. Se ei haittaa: tärkeintä on, että olen tällä tiellä. Viimeisen vuoden aikana olen alkanut nähdä yhä enemmän entistä minää muissa ihmisissä ja siten läpinäkyvyys ja ymmärrys vanhaan minään on kasvanut entisestään. Kun elin vielä ehdollistumieni ”sisällä”, en osannut erotella niitä mitenkään.

Polkuni on ollut täynnä eriskummallisia tilanteita, joiden kautta olen huomannut jotain itsestäni. Vihaisen naapurini kautta oivalsin, että olin pelännyt vihaisia ihmisiä aivan fobiaksi asti. Se ei palvellut minua enää. Aloin nähdä uusin silmin. Olin jo aikaisemmin sisäistänyt, ettei minun tarvitsisi olla ikävässä seurassa. Nyt löydökseni oli toisenlainen. Tajusin, että ihmiset saavat olla vihaisia, vaikka se minusta tuntuisi miltä. Ennen kaikkea minä itse saan olla vihainen. En valehtele yhtään kun sanon, että juurikin patouttamani viha, pelko ja muut tunteet olivat sairastuttaneet minut. En ollut hyväksynyt ihmisyydessä niinkin luonnollista asiaa johtuen lapsuuteni kokemuksista. (Kokemus on aina henkilökohtainen, mutta kokijalle itselleen täysin totta.)

 

 

 

Hyvät kortit

 

Voimaantumiseni myötä aloin nähdä, kuinka kaikesta huolimatta olen saanut maallisessa elämässäni valtavan hyvät kortit. Käsittämättömän. Herkkyyttä, luovuutta, intuitiota, niin paljon erilaisia kokemuksia ja lahjoja, inspiraatiota, ihmisen, jonka kanssa kehittyä, lopulta myös maailman ihanimmat lemmikit, rohkeutta tavoitella omannäköistä uraa, ystäviä, perhettä ja vieläpä identtisen kaksosen! Lisäksi terveyteni on viime vuosina mennyt koko ajan parempaan suuntaan, ja melko harva voi kuitenkaan sanoa niin. Moni unelmani, kuten oma koti tai kirjojen kirjoittaminen, on toteutunut, mutta vielä useampi on toteutumassa juuri nyt, tästä pisteestä eteenpäin.

Jos joku alkaisi hahmotella elämäni käsikirjoitusta tyhjästä, niin eikö luetteloni tuntuisi jo liian hyvältä ollakseen totta? Minulla on kaikki mitä tarvitsen ja enemmän, hyvin paljon enemmän. Suurin menetykseni on ollut se, etten uskaltanut olla oma itseni. Kaikki muu koettu nimellinen tuska kalpenee sen rinnalla.

 

 

 

Kevyt reki

 

Uskon, että jokaisella meistä on oma rekemme ja se kuuluu elämään. Jos sen kanssa voi elää hyvää elämää, se on ok. Jo ei, niin ennemmin tai myöhemmin luisto jalasten alta katoaa ja kitka kasvaa, kunnes muutamme jotain.

Vaikka menneisyys on mennyttä, ja vaikka sitä olisi kuinka käsitellyt, se värittää meitä silti. Yhä hennommin, mutta kuitenkin. Rekeni on lahja, sillä se on muodostanut minusta sen, mikä olen tänä päivänä. Enää se ei sanele kulkuani. Entistä kevyempänä se liukuu perässäni sinne minne minä tahdon.

 

 

 

Syksy

 

Hiljattain tietokoneeni taustakuvaksi vaihtui päivityksen yhteydessä kaunis syksyinen kuva. Lähdin jo etsimään vanhaa taustakuvaani, mutta sitten tunsin, että ehkä tässä on jotain… Päätin pitää syysmaiseman jonkin aikaa. Samalla sähköpostiini oli tullut päivän englanninkielinen mietelause, jossa kuvana oli ruskaiset vaahteranlehdet ja puhuttiin vanhan päätöksestä. Seuraavana päivänä menin nostamaan itselleni Atlantinlootuksen Luonnon viestin (hauska harrastus ja aina tuntuu osuvalta!) Mikä sieltä tulikaan…. Vaahtera. Viesti samasta teemasta.

Se oli vain uskottava.

Menneisyys - syksyinen maisema

 

Syksy on otollista aikaa hyvästellä lopullisesti vanhan kiertokulun asiat. Vanhan on kuoltava pois uuden edeltä. Ja minä aavistelen jo uutta, mutten pääse sinne kulkematta ensin läpi tätä vaihetta.

Menneisyydessäni on loputtomasti hyvää ja asioita, joita rakastan. Koen nostalgiaa ja kaipuuta joihinkin paikkoihin ja aikoihin. Haluan kuitenkin sanoa hyvästit sille osalle menneisyyttä, jota en tahdo kantaa mukanani enää huomiseen.

 

Tuska, pelko, häpeä. Salaisuudet. Kärsimys.

 

 

Uyup Maasta te olette tulleet ja maaksi te olette tulevat. puyU

Onko selvä?

 

 

Valitsen tuhkauksen, jos se olisi varmempaa… Jos sieltä jotain vielä nousee, pakotan sen taideterapiasessioon!

 

 

Minun syksyni saapui yllättäen jo heinäkuussa, ja ymmärrän nyt syyn. Teksti pulppuaa ulos näppäimistöstä kuin itsestään. Se haluaa tulla ulos ja kertoa tarinansa. Integroida alueita, joista harvemmin puhutaan. Elämä ei voi olla ihanaa, ellei kamaluutta ole tuotu osaksi sitä. Minun tekstini haluavat hyväksyä mahdollisimman paljon osaksi normaalia elämää juuri sen vuoksi, että siitä on ollut niin suuri puute. Sekä omassa päässäni että koko maailmassa, jos näillä kahdella nyt jotain eroa on…

 

Nyt kun syksy tuli aikaisin, niin kenties joulukin on pian jo ovella? Ja kun reessäni on tilaa, tiedän sille uuden funktion: Alan täyttää sitä joululahjoilla!

 

Riikka

 

 

 

 

 

 

Tykkää tai jaa: