Mindfulness: 3 hyötyä ja haittaa

mindfulness, kuvassa maalaukseni, jossa kaksi planeettaa

Ensinäkemältä mindfulness voisi vaikuttaa olevan 2010-luvulla syntynyt uusi trendi, joka on rantautunut hiljalleen kaikkialle. Tämä on kuitenkin kaikkea muuta kuin totta: kyseessä on vain uusi nimi ikivanhalle asialle.

Mindfulnessin eli tietoisuustaidon ajatellaan juontuvan buddhalaisuuteen, mutta ajattelen sitä harjoitetun jo paljon budhalaisuuttakin aiemmin. (Noin 500-luvulla eaa. buddhaksi eli valaistuneeksi tullut Siddhartha Gautama ei suinkaan keksinyt meditaatiota, vaan hyödynsi sitä saavuttaen “heräämisen”.) Nykypäivänä hyvin monet, itseni mukaanlukien, ovat harjoittaneet mindfulnessia sitä tietämättään. Mietiskellen, meditoiden, joogaten, pysähtyen tietoisesti hetkeen ja niin edelleen. Rakkaalla lapsella kun on monta nimeä ja lähestymistapaa, eikä jokin tietty määrite tee asiasta sen aidompaa. Mutta kutsuimmepa ilmiötä sitten millä tahansa nimellä, sen suuri suosio ei ole sattumaa:

Mindfulnessin on todettu tarjoavan lukuisia hyötyjä kaikenikäisten elämään. Moni näistä hyödyistä liittyy onnellisuuteen ja sisäiseen rauhaan, mutta myös iloon, inspiraatioon, keskittymiseen ja parempiin tuloksiin.

 

Ihmeresepti onnellisempaan elämään? Kyllä, varauksella kyllä. Paljon riippuu meistä itsestämme.

Minulle mindfulness on antanut valtavasti, mutta tiedän myös, ettei tie ole ollut helppo. Tämän inspiroimana listasin kokemiani hyötyjä ja haittoja, joita mindfulnessiin saattaa liittyä:

 

Hyödyt:

 

1. Stressi vähenee

Kun suhtaudumme itseemme entistä myötätuntoisemmin emmekä vain suorita ollaksemme jotakin muiden silmissä, rentoudumme. Mindfulness auttaa karsimaan turhia asioita ja keskittymään olennaiseen. Olennaisen ei välttämättä tarvitse olla helppoa tai yksinkertaista: se voi olla mitä vain. Esimerkiksi tehdessämme vaativaa työtä mindfulness voi auttaa irtautumaan stressistä ja virheiden pelosta. Voimme uudella tavalla tuntea olevamme turvassa. Oma jatkuvan tason stressini on vähentynyt huomattavasti mindfulnessin avulla, ja jopa suuremmatkin kohtaamani stressitekijät tuntuvat nyt siedettävämmiltä.

Kenties suurin yleisluontoinen stressimme liittyy muihin ihmisiin ja hyväksytyksi tulemiseen, ja tähän mindfulness auttaa erittäin paljon. Itse vertaisin tuloksia jopa terapiaan sisältäen sen olettamuksen, että terapia auttaa. Toisaalta joskus tarvitsemme ulkopuolista tukea, ja nämä kaksi asiaa eivät todellakaan sulje toisiaan pois vaan tukevat toisiaan.

 

 

2. Kaikki on (jollain tasolla) oikein

Se, minkä mindfulness on vähitellen tuonut itselleni, on tieto siitä, että kaikki tuntemani onkin ollut oikein. Monesti kiellämme tunteemme jonkin muun syyn, kuten ehdollistuman tai tarpeen vuoksi. (Esim. vihaan henkilöä X, mutta en toimi sen mukaisesti, sillä tarvitsen häntä.) Vähitellen mindfulness kuitenkin paljastaa ihmiselle totuuden, joka hän itse on. Kun olemme avoimia itsellemme, voimme löytää itsestämme ja omista tunteistamme opettajan, joka on aina läsnä. Tuo opettaja ei ole meitä parempi, vaan usein hän on sellaisiakin asioita, joista yhä yksipuolisesti syytämme muita, kuten omaa etua tavoitteleva tai lapsellinen.

Ihmisestä riippumatta mindfulness voi tuoda mukanaan hyväksyvän leiman yhä useammalle elämässämme tapahtuneelle asialle ja kokemukselle. Virheetkin muuttuvat tärkeiksi, kun niiden kautta on opittu jotain. Valitettavasti ilman tietoisuustaitoa tähän lopputulokseen harvoin päästään, sillä automaattinen reaktiomme virheisiin on häpeä ja huonommuudentunne, jonka myötä haluamme unohtaa koko typerän virheen.

Mindfulnessin sanoma on, että kaikki on kohdattavissa ja sittenkin ihan oikein; kaikkeen on jokin syy. Lisäsin väliotsikkoon kuitenkin “(jollain tasolla)”, sillä mindfullness ei tietenkään tarkoita epäoikeudenmukaisuuden tai ikävien tekojen sallimista. Sen sijaan se voi auttaa näkemään asiat puhtaasti, jolloin ihminen voi reagoida luonnollisella tavalla. Kärpässieni ei ole kenellekään hyväksi ja siitä kuuluukin kävellä poispäin. Ja kun tarvittava muutos on tehty, mindfullness voi auttaa irtipäästämään niistä asioista, joihin emme voi vaikuttaa.

 

 

3. Ilo lisääntyy

Mindfulness lisää hetkessä elämistä ja iloa. Mikä voisikaan olla parempi elämäntarkoitus kuin ilo tässä ja nyt, vielä kun elämää on jäljellä?

Mindfulness ei lisää iloa vain keskittymällä iloon, vaan sallimalla kaikkien kokemusten tulla ja olla; myös niiden vaikeiden. Ilo on ihmisen perustila, minkä huomaa selkeästi lapsista. Ilo olisi aikuisenkin oikeus, mutta sen päälle kasautuu helposti vuoren verran surua ja huolta, jota opimme vähitellen luulemaan perusasiaksi. Etenkin, mikäli olemme tällaisen mallin joskus omaksuneet. Tietoisuus padoistamme ja muureistamme auttaa lopulta vapauttamaan kahlittua iloa, kuten montaa muutakin mieluisaa tunnetta.

 

mindfulness, kuvassa iso kirjava linnunmuna

Taidejuliste maalauksestani “Treasure”

 

Entäpä sitten ne haitat?

 

1. Kaikki voi mennä uusiksi

Mindfullness voi laittaa koko elämän uusiksi. Niin kävi itsellenikin. Usein ihminen hakeutuu mindfulnessin pariin jostakin syystä esim. elämänmuutoksen kautta tai alitajuisesta tarpeesta elämänmuutokseen. Tällöin aika on jo valmiiksi otollinen erilaisille muutoksille. Kun uudenlainen alati laajeneva tietoisuus astuu sitten kuvioihin, pyörä pyörähtää liikkeelle eikä aivan heti pysähdykään. Muutoksia voi tapahtua niin ihmissuhteissa, työssä, ulkonäössä, kuin aivan millä tahansa elämän osa-alueella.

En ole tosin koskaan kuullut tai lukenut kenenkään jälkikäteen katuvan tällaista muutosta. Menetys on suhteellista ja muuttaa merkitystään jatkuvasti. Mitä enemmän tässä hetkessä haluamme pitää asioista kiinni, sitä enemmän meillä on kuitenkin menetettävää.

 

 

2. Suorittaminen

Kaikesta voi luoda uuden suoritettavan asian ja niin mindfulnessistakin. Jo muutenkin täyteen kalenteriin pitäisi upottaa vielä pakotettuja lootusasentoja ja hyvyyden ajattelua vaikka ketuttaisi. Ainakaan minusta tämä ei kuulosta kovin myötätuntoiselta saati kivalta. Jos olemme tottuneet, että kaikki tulee vääntämisen ja suorittamisen kautta, mindfulnessilla voi tosin itse asiassa olla meille paljon annettavaa. On kieltämättä totta, että mitään uutta ei voi opetella ellei sille ota aikaa. Kysymys kuuluukin, kuinka saisimme elämämme ja aikataulumme tuntumaan kaiken kaikkiaan paremmilta. Mikä on itsellemme tärkeää ja osaammeko priorisoida?

Lohdutuksen sanana olen itsekin suhtautunut meditaatioon suorituksena. Miksei se saisi olla tietynlaista työtä aivan kuin muukin itsen eteen tekemämme työ? Ei hampaidenpesukaan aina ole hauskaa, ja silti se on tärkeää. Meditoimisen opettelu on sentään vähemmän tuskallista kuin vaikkapa lumilautailun opettelu. 😉 Joillain se lähtee heti sujumaan ja toisilla hitaammin. Toisinaan vie aikansa, ennen kuin opimme nauttimaan hiljaisuudesta ja omasta hetkestämme. Sitoutuminen on kuitenkin aivan eri asia kuin vastentahtoinen suorittaminen. Jälkimmäinen ei liity mindfulnessiin millään tavalla. Jos mindfulness ei mahdu elämäämme, voi olla ettei sen aika ole nyt.

Ja vielä yksi juttu: Lootusasento ei ole pakollinen kuten ei hyvyyden ajattelukaan. Ne ovat vain asiaan liitettyjä yleisiä mielikuvia. Miltä kuulostaisi sen sijaan oma luksushetki kynttilänvalossa?

 

3. Ylihyvyys

Tietoisuuden harjoittamisen riskinä on, että se saattaa nostaa ihmisessä tunteen, että hän on tietoisempi ja parempi kuin muut, mikä ei ole totta. Tällöin mindfulnessista tulee ikäänkuin egon jatke ja sen motiivi kumpuaa erillisyydestä, joka alunperinkin on yksi suurimmista tuskan lähteistä. Tietoisuuden myötä saatamme helposti myös tavoitella hyvyyttä tai virheettömyyttä ja yrittää tulla sitä kautta valmiimmaksi. Ylihyvänä eläminen ja itsen liika rajoittaminen nostattaa kääntöpuolenaan muiden tuomitsemista. On hienoa olla tiedostava, tehdä parempia valintoja ja hyviä tekoja, mutta tämä voi mennä liiallisuuden puolelle ennen kuin sitä huomaammekaan. Esim. yritämme antaa anteeksi ennen kuin anteeksianto on oikeasti laskeutunut. Tai kuvainnollisesti avaamme muille ovia niin pitkään, että meitä alkaa ärsyttää, ettei kukaa avaa meille ovea. Lopulta saatamme huomata, ettei se olekaan meidän luontainen juttumme, vaan teimme sitä saadaksemme jotain. Tässä asiassa aika auttaa löytämään oman balanssimme. Siksi onkin tärkeää, että saamme elää ja kokeilla, etsiä ja löytää. Tämän vuoksi pidän “ylihyvyyttä” myös osana polkua, vaikkei se olisikaan ihanteellista pitkässä juoksussa.

Olen kokenut hyvyyden tavoittelun itsekin, kantapään kautta. (Ja kohtaan sitä edelleenkin hienommilla nyansseilla ja tasoilla.) Vähitellen olen joutunut hyväksymään, etten ole pelkästään hyvä, vaan minussa on kaikki mahdolliset ihmisyyden puolet. Vasta kun olen hyväksynyt pimeyteni, näen itseni myötätunnon silmin, kuin lapsen joka on sittenkin hyvä kauttaaltaan, kaikkinensa.

Tai kuten koirani, joka varastaa pöydältä nenäliinan. Se on itsekäs ja ahne, mutta silti niin läpeensä hyvä ja rakastettu. Sen ei tarvitse näytellä virheetöntä ollakseen parempi.

 

Sillä tuon parempi ei yksinkertaisesti voisi olla.

mindfulness, kuvassa pörröinen otus

Taidejuliste maalauksestani “Pomeranian-kuutti”

 

Riikka

P.S. Tämän jutun kuvituksena on käytetty taidejulisteita maalauksistani, jotka löytyvät nyt verkkokaupastani! Tervetuloa katsomaan lisää kuvia!

 

 

 

 

 

Tykkää tai jaa: