Itsen löytäminen vaatii ennen kaikkea rehellisyyttä

itsen löytäminen

Itsen löytäminen on mielenkiintoinen juttu. Mieheni Janne sanoi joskus, ettei itseään voi etsiä – voi vain löytää. Koen sen oikeastaan olevan totta: Itsen etsiminen on kuin etsisi ympäröivistä huoneista silmälaseja, jotka koko ajan ovat omassa päässä.

Etsit keittiöstä, makuuhuoneesta, vessasta, mutta ei.

Oma itse on aina voimakkaasti läsnä, mutta vielä lähempänä kuin silmälasit nenällä.

Kenties juuri tästä syystä itsen löytäminen on helppo projisoida ja kuvitella jonnekin muualle kuin tähän hetkeen ja huoneeseen, jossa juuri nyt olemme. Läsnä olisi jotakin uutta, jota tässä tilanteessa ei vielä ole.

Tietenkin itseään voi lähteä etsimään vaikkapa kaukomaille, mutta itsen löytäminen tapahtuu sielläkin aina kääntymällä sisäänpäin, ei ulos-.

Matkaa ei siis tarvita. Käytännössä katsottuna matka voi joko nopeuttaa tai hidastaa itsen löytämistä:

  • Joko saat enemmän vapaa-aikaa ja etäisyyttä normiarkeen, jotta voit kääntyä sisäänpäin.
  • Tai sitten olet niin kiireinen uusissa ympyröissä ja uusiin asioihin tutustumisessa, ettet ehdi ollenkaan fiilistellä omia sisäisiä tuntemuksiasi. Elät ulkoisen kautta ja luulet sen olevan kaikki.

Kun ajatellaan itsensä löytämistä, meditaatio omalla kotisohvalla voi voittaa raahautumisen maan ääriin ja osallistumisen kalliille kurssille. Tai toisinpäin.

itsen löytäminen

Vaikka itseään ei voi löytää ulkopuolelta, voi ulkopuolelta löytyä asioita ja keinoja, jotka mahdollistavat itsen löytämisen.

Tällaisia asioita ovat minulle olleet meditaatio, taideterapiakoulutus sekä vatsatanssi.

Taideterapiakoulutus oli ja meni. Se ei kuitenkaan jättänyt jälkeensä vain kykyjä ja taitoja, vaan myös kohonneen tietoisuuden itsestäni ja menneisyyteni vaikutuksesta nykyisyyteen ja siihen persoonaan, joka olin. (Tämän tietoisuuden ansiosta kyseinen vaikutus on jo ehtinyt muuntua ja hälventyä.) Koulutus mahdollisti itseni kohtaamista uudella tavalla, mutta kaikki se työ oli valinnaista (ei koulussa, vaan elämässä). Kaikki se työ täytyi tehdä itse.

Toki uskon, että jokainen meistä opiskelijoista löysi koulutuksen aikana itseään hitusen lisää. Mutta se kuinka paljon, riippui suuresti siitä, kuinka paljon olimme valmiita vastaanottamaan. Sillä taas ei ollut mitään tekemistä itse koulutuksen kanssa.

Vatsatanssikin tuli ja meni. Se ei jatku, vaikka pidän siitä. Sekin avasi mahdollisuuden itseni löytämiseen. Koen tarttuneeni siihen. Haluan kuitenkin alleviivata, etten löytänyt itseäni vatsatanssista. Löysin itseni niistä tuskallisista ajatuksista ja rajoitteista, jotka kohtasin vatsatanssin kautta. Rehellisesti, kääntymättä pois. Tämä vapautti sellaisen osan itseäni, jota aikaisemmin en tuntenut omakseni.

Itsen löytäminen vaatii ennen kaikkea rehellistä kääntymistä sisäänpäin.

Tämä ei ole helppoa, sillä emme aina halua nähdä omaa tuskaamme tai rajoitteitamme. Tämä ei ole helppoa myöskään silloin, kun ihminen kokee jo tuntevansa itsensä kauttaaltaan. Ja tämähän pätee meistä lähes jokaiseen: On yksinkertaisesti mahdotonta tietää jotain, mitä ei vielä tiedä.

Itsen löytäminen on havahtumista kaikkeen siihen, mikä on. Havahtuista omiin ajatuksiin, kokemuksiin.

Toki voi kysyä, eikö ihminen muka koko ajan tiedä, miltä hänestä tuntuu?

Vastaus on kuitenkin monimutkaisempi, sillä ihminen ei ole yksi.

Yksi ajatus, yksi tunne, yksi tarve.

Ihmisessä elää monia ääniä, eikä ole harvinaista, että ne ovat keskenään ristiriidassa. Toinen ääni haluaa rikkoa ja toinen säilyttää. Toinen tarvitsee vapautta, toinen pysyvyyttä. Toinen ääni kaipaa löytää oman suuren potentiaalin, toinen pysyä tutussa ja turvallisessa. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Kun ihminen ei ole tietoinen eri äänistään tai blokkaa voimakkaasti jonkin niistä, on tuon äänen löytäminen sama asia kuin itsensä löytäminen.

Itseä ei löydetä kerralla, kokonaan ja lopullisesti. Ennemminkin kyseessä on kuin jatkuva palapeli. Kun luulet saavasi sen valmiiksi, huomaatkin sen olleen vasta yksi osa suurempaa palapeliä. Ihminen ei ole muuttumaton.

Itsen löytäminen ei ole helppoa.

Ei todellakaan. Suuri osa elämästä tapahtuu opittuna automaationa, tapojen ja juurtuneiden ajatusmallien kautta. Ihminen ei aina ole konnektiossa itseensä. Jokin omista äänistä voi olla laitettu niin kauas pois jo niin kauan sitten, että emme edes muista sen olevan olemassa.

Mutta se on.

Itsen kohtaamiseen ei ole yhtä oikeaa tietä. Uskon sen tapahtuvan kuin itsestään silloin, kun tarve laajentua ylittää sisäiset esteet.

Se ei ole hupiharrastus, usein se on vakavaa hommaa. Mutta se vapauttaa elämään myös paljon iloa ja onnea. Totuuden kautta.

Meditaatio jäi elämääni, pysyvästi.

Ihmiselämä on fyysistä ja “raskasta”. On ihanaa (ja nykyisin itselleni miltei pakollista) ladata välillä energiaa. On ihanaa, kun ei ole loppu henkisesti tai fyysisesti, vaan olo on kevyt ja miltei leijaileva.

Tämä on asia, johon voimme vaikuttaa enemmän kuin ymmärretään.

Meditaatio antaa myös mahdollisuuden itsen löytämiseen. Myös sen suuren potentiaalin, jota ei näy fyysisellä tasolla, mutta jota toisinaan unissa koemme.

Meditaatio ei näytä vain, millainen ihmisenä olen, vaan myös elämän rajattoman puolen. Sen, kuinka kaikessa on kaikki. Tänä päivänä se kiehto minua enemmän kuin koskaan ennen.

Ihanaa elokuun jatkoa toivottaen,

riikka

Sinua saattaa myös kiinnostaa kirjoitukseni:

Nainen, hae arvostus sisältäsi, ei ulkoa

Tsekkaa: Pieni taidetehdas – taidejulisteet maalauksistani!

Tykkää tai jaa:
error