Onko ok sanoa suorat sanat vanhemmilleen aikuisena?

suorat sanat - ratsu

Haluan vastata otsikon kysymykseen saman tien: On täysin ok sanoa suorat sanat vanhemmilleen aikuisena. Itse asiassa se on enemmän kuin ok. Käytän radikaalia ilmaisua “sanoa suorat sanat”. En kuitenkaan tarkoita tällä mitä tahansa räyhäämistä. Viittaan sellaisten asioiden ilmaisuun, jotka ovat jääneet vaivaamaan, ja joiden sanomiseen on kynnys siksi, että toinen henkilö on kuka on – oma vanhempi.

Usein olemme tottuneet ajattelemaan, että koetuista ongelmista tai vaikeuksista vaikeneminen on tietynlaista kunnioitusta. Ikäänkuin lahja toiselle. Tämä ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta:

Kunnioittava suhde on aina tasa-arvoinen. Sellainen, jossa kumpikin osapuoli voi sanoa mielipiteitään, ei vain toinen. Sellainen, jossa kumpikin osapuoli myös kuuntelee.

Kunnioittavan ihmissuhteen koostumuksessa ei ole poikkeuksia. Se pätee niin aviopareihin, ystäviin kuin vanhempiin ja näiden lapsiin – lapsen iästä riippumatta.

Vaikeneva ihmissuhde sen sijaan ei koskaan voi olla kovin läheinen, ei aidosti. Se on näennäisesti “kunnioittava”, mutta etäinen. Usein tällaisessa suhteessa luottamus ja avoimuus ovat korvautuneet riippuvaisuudella ja jopa pelolla. En kerro sinulle kaikkea, ettet hylkäisi. Ehkä olenkin jo kokenut hylkäämisen tunnetta aikaisemmin, jota puhumattomuudella torjun nyt parhaani mukaan.

Suorat sanat kuuluu henkiseen aikuistumiseen

Lieneeköhän sattumaa, että sanat vaikeus ja vaikeneminen ovat niin lähellä toisiaan? Tuskimpa vain. Vaikenemalla varmistamme, että vaikeus pysyy jatkossakin suhteen taakkana, sisällämme. Päivänvaloon nostamattomana möhkäleenä; kenties suurempana kuin oikeasti onkaan.

suorat sanat , murtunut suolakeksi

Vain avoimuuden kautta voimme saavuttaa pisteen, jossa välit puhdistuvat ja päivittyvät uudelle tasolle. Lapsen ja aikuisen suhteesta kahden aikuisen suhteeksi. Sitä kutsutaan myös aikuistumiseksi. Ei ole yhtään hyvää syytä, miksi aikuisen lapsen tulisi tuntea itsensä vanhempiaan alempiarvoiseksi, myötäillä (jopa kannatella) näitä liikaa tai näytellä muuta kuin on. Se voi olla totuttua ja siksi mukavaa, mutta ketään se ei hyödytä.

Ilman havahtumista tämä on kuitenkin melko luontainen jatkumo

Lapsina emme tietenkään ole voineet olla täysin itsenäisiä eikä mielipiteemme ole voinut painaa vaakakupissa yhtä paljon kuin äidin tai isän. Se on luonnollista. Kuitenkin kasvaessamme aikuisiksi saatamme yhä lakaista mielipiteemme maton alle. Olemme yksinkertaisesti tottuneet siihen. Se on ollut tapamme toimia koko elämän ajan. Muu on uutta ja pelottavaa.

Mihinkään ei ole piirretty selkeää viivaa, milloin lapsuus lopullisesti päättyy. Kun täytämme 18 vuotta, harva on henkisesti itsenäinen ja rohkea (mutta tulevissa sukupolvissa entistä useampi!). Kenties saamme vanhemmiltamme taloudellista tukea, myöhemmin lapsenhoidollista. Mutta vaikkemme saisi mitään konkreettista, minkä vuoksi tai vastineeksi jättää ajatuksemme sanomatta, on lapsen rooli edelleen olemassa. Se on voimakas rooli, joka ei lähde ihmisestä helposti.

Sukurasite?

Vaikenemista tukee yleensä myös se, jos omat vanhemmat eivät ole opetelleet puhumisen vaikeaa, mutta jaloa taitoa. Monesti aikuinen lapsi joutuukin olemaan perheen tai jopa koko suvun ensimmäinen, joka rikkoo lasikaton ja opettelee avaamaan suunsa.

On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että oma kokemus on vain oma kokemus.

Se eroaa väkisinkin toisen henkilön kokemuksesta, eikä toinen voi sitä koskaan ymmärtää täsmälleen meidän kuvakulmastamme. Tärkeintä onkin avautuminen, ei välitön lopputulos. Vaikka vanhempi ei ymmärtäisi tai myöntäisi, keskustelu on silti hyväksi. Se auttaa meitä eteenpäin. Tilanteeseen, jossa sisällämme ei ole enää vaikeutta ja vaikenemista. Ja hyvin usein, ajan myötä, se auttaa kasvattamaan ymmärrystä itseämme ja myös vanhempiamme kohtaan.

Suorat sanat, rannalla

Vain avoimuuden kautta voimme luoda siltaa toiseen ihmiseen. Vaikka sitä on hankala havaita omalla kohdalla, vaikenemalla valitsemme sulkea toisen henkilön ulos elämämme keskiöstä. Paradoksaalisen asiasta tekee se, kun valitsemme jakaa elämäämme henkilön kanssa, jolle emme näytä itsestämme kaikkea. Jonka kanssa – yleensä juuri tästä syystä – viihdymme lähes, muttei aivan.

Suorat sanat kirjeitse

Vanhemmilleen voi myös kirjoittaa kirjeitä – tai e-maileja. Itse olen tehnyt niin joitakin vuosia sitten, ja se oli hyvä asia. Kirjeitä tuli juuri sen verran, kun niitä sisälläni oli odottamassa. Sitten ne loppuivat.

Tämän prosessin ansiosta löysin vähitellen sisältäni aikuisen, joka olisi aina läsnä minua varten. Puolustamassa minua ja kuuntelemassa huoliani. (Ja bonuksena samaa mieltä kanssani kaikesta 😉 .) Sen myötä tarve ulkoisiin vanhempiin “vanhempina” hälveni. Totta kai suhteemme on ja pysyy ennallaan, mutta puhumattomat painolastit, odotukset ja velvoitukset ovat kadonneet sen päältä. Se tekee suhteen paljon mukavammaksi ja ARVOSTAVAMMAKSI.

Nykyisin en enää panttaa ajatuksiani. Sanon ystävällisesti mutta suoraan, kun vaikkapa äitini yrittää huolehtia elämästäni. Olen vihdoin oppinut, ja se helpottaa kaikkien elämää.

Huom. Tämä muutos tapahtuu (tai sen soisi tapahtuvan) jokaiselle jossain vaiheessa. Ei myöskään ole olemassa suhdetta, jossa suoria sanoja ei ajoittain tarvittaisi. Se ei viesti mitään vanhempien hyvyydestä tai huonoudesta. Mainittakon kuitenkin, että omani ovat hyviä, hauskoja ja mukavia ihmisiä.

.

.

Ja toinen, suurempi huom! 🙂 Haaveeni toteutui, ja minusta tuli lokakuussa 2019 Hidasta Elämää-kirjoittaja! Uusimpia kirjoituksiani pääset seuraamaan tästä.

.

riikka

Sinua saattaa kiinnostaa myös aikaisemmat kirjoitukseni:

Ihminen, jota vihaan kaikkein eniten

Esiintymisjännitys on taakka, josta voi parantua – 3 askelta

Pieni taidetehdas taikoo värikkäitä julisteita maalauksistani!

pieni taidetehdas
Tykkää tai jaa:
error