Kirjoittaminen huojentaa ja auttaa eteenpäin

kirjoittaminen

Olen kirjoittanut blogiani nyt noin 10 kuukauden ajan, sitä ennen mm. runoja. Kirjoittamisen myötä mieleni on huomattavasti selkiytynyt. Moni asia on muuttunut epämääräisestä vyyhdistä jäsennellyiksi ajatuksiksi ja julkaistuksi tekstiksi. Ajatukset on tuotu sisältä ulos, ja tämä viesti on tullut luetuksi, vastaanotetuksi. Asia kerrallaan kirjoittaminen on mahdollistanut tietynlaisen ympyrän sulkeutumisen.

Nyt kun mietin, näin elämän kuuluisikin toimia: Ei ole tarpeen, että pyörittelemme epämääräistä vyyhtiä pään sisällä näkemättä oikein itsekään kaikkia sen osasia. Ihminen tarvitsee konkretiaa, selkeyttä ja loogisuutta. Totuus ei ole mustavalkoinen asia: siitä voi aina olla monta mieltä. Ihmiselle itselleen on kuitenkin tärkeää löytää oma totuus, tietynlainen vakiintunut suhtautumistapa. Tällöin sisäinen rauha laskeutuu ja asia saa sinetin.

Mutta mitä sitten tapahtuu? Loppuuko kirjoitettava?

Vastaan, että tavallaan kyllä. Niin tapahtuu vähitellen. Kun yksi aihe on käsitelty, siitä muodostuu ikäänkuin perusasia, uusi pohja. Ilmaisu luo jatkuvasti uutta kerrosta; asioita, jotka ihminen A) tietää itsestään, ja B) sallii muiden tietävän itsestään. A ja B kulkevat jokseenkin käsi kädessä A:n ollessa yleensä askelta edellä. Ajan myötä jokainen uusi asia muuttuu perusasiaksi. Yksi aihe voi kulua loppuun, mutta aiheet eivät lopu. Niin pitkään kuin elämä jatkuu, nousee uutta pohdittavaa. (Vertaa: aikuisella ei ole nuoren murheita, mutta uusia tulee vähintään yhtä paljon.)

Jokainen vaihe nostaa esiin uudet kysymyksensä ja kohdattavat asiansa. Eikä vaiheen tarvitse olla konkreettinen, kuten lapsen syntymä, ero tai muu vastaava. Vaiheet ovat pitkälti henkisiä: aikoja ennen ja jälkeen tietyn henkisen muutoksen. Silti totta on, että kun yksi aihe on loppuunkäsitelty, on uuden aika. Tällöin vanhasta aiheesta ei kumpua enää lisää kirjoitettavaa. Jos kumpuaa, sisin haluaa vielä käsitellä sitä, kenties vahvistaa aikaisempaa ja löytää entistä suuremman rauhan. Tullakseen todeksi jokainen muutos vaatii myös toistoa.

Toisaalta jotkin teemat, kuten rakkaus, ovat niin universaaleja ja koko elämän mittaisia, että niissä riittää pohdittavaa aina. Tästä huolimatta taso vaihtuu, vähitellen, huomaamatta. Aihe syvenee, eikä entiselle tasolle enää kaipaa. Toisin sanoen: entisellä tasolla kirjoitettava loppuu, mutta jatkuu uudella.

Kirjoittaminen auttaa prosessoimaan

Kun kirjoitan blogiani, en vain raportoi jotain, minkä jo valmiiksi tiedän. Sen sijaan prosessoin. Tuijotan lukemaani kuin jonkin toisen elämää, vaivun ajatuksiini, oivallan… Jotkut asiat kuulostavat raadolliselta, kun ne ääneen sanotaan. Toisaalta se on erittäin hyvä. Katsella mustaa valkoisella ja ymmärtää, että näin(kin) on.

Kun kirjoittaminen siirtää ajatukset paperille tai näytölle, omiin ajatuksiin saa etäisyyttä. Tämä mahdollistaa asioiden tarkastelun puhtaasti, ilman henkilökohtaista tottumusta tai ehdollistumaa.

Elämäni paperilla

Jokainen kirjoitukseni onkin kuin tietynlainen meditaatio, jossa kukin aihe saa ansaitsemaansa tarkasteluaikaa. Lukijalle tarjoan kuitenkin vasta lopullisen paketin, kun olen siihen tyytyväinen. (Uskon muutenkin, että menestyksen salaisuus on oma tyytyväisyys – siinä kohtaa taulu tai runo on valmis, ei ennen.)

Kirjoittaminen auttaa prosessoimaan pieniä ja isoja asioita.

Haluaisinkin nähdä ihmisen, joka ei tästä hyötyisi. Kirjoittaa voi niin päiväkirjan muodossa, laatien erilaisia listoja, runoja, kirjallisuusterapiaharjoitteiden kautta tai blogaten joko julkisesti tai nimimerkin takaa. Mikäli jokin aihe tai näkökulma todella innostaa, ei mikään estä kirjoittamasta kokonaista kirjaa. Asiat tuppaavat järjestymään, joten kustannusasioista tuskin kannattaa stressata etukäteen.

Omiin teksteihin voi suhtautua uteliaisuudella, mutta ylenpalttinen vakavuus ei ole tarpeen.

Ensinnäkään kirjallinen ulosanti ei määrittele kenenkään arvoa. Toiseksi, usein me kirjoittajat tuppaamme olemaan niin syvällä kertojan roolissa (otsa jo valmiiksi kurtussa), että unohdamme sen jälkeen lukea ja kuulla oman tekstimme. Toki luemme, mutta teemme sen tietynlaiset laput silmillä. Mikäli todella hengitämme syvään ja luemme avoimin silmin, aukeaa terapeuttinen sessio ja mahdollisuus oivaltaa uutta. Terapia voi olla täysin ilmaista. Kysymys kuuluukin, osaammeko, maltammeko?

Omaa tekstiä lukiessa voi kiinnittää huomiota mm. siihen, mitä on valinnut kertoa ja minkä jättää pois. Mikä kohta kiinnittää huomion? Millainen sävy on, välittyykö jokin tunne?

On mielenkiintoista, että vaikka kirjoitamme “vapaasti”, ei paperille ilmesty mitä sattuu. Lopputulos on jotain, minkä sisimpämme on valinnut ja halunnut nostaa esiin. Jos annamme sille mahdollisuuden, se voi aueta laajemminkin. Oli niin tai näin, luovuudella on yllättävän vähän tekemistä sattuman kanssa. Sattuma on vain osa prosessia, joka lopulta mahdollistaa jopa yllättävän suoraviivaisen viestinnän. Aina tietenkään viesti ei ole sellainen, minkä viestiksi miellämme. Se voi yksinkertaisesti olla esim. kuvaelma tunteesta. Pelkkä tällainen sanoittava läsnäolon kokemuskin voi olla mahtava.

Ihmisen ei tarvitse olla jakomielitautinen toimiakseen yhtäaikaa terapeuttina, asiakkaana ja sivusta seuraajana.

Se vaatii kuitenkin paljon harjoitusta, sillä olemme aivan liian tottuneet olemaan vain “yksi”. Jo pelkkä kysymys “mitä neuvoisit, jos kyseessä olisi hyvä ystäväsi” vie ajatukset aivan uudelle tasolle. Simppeliä, mutta ah niin vaikea muistaa! Kaikesta huolimatta kirjoittaminen vie aina eteenpäin ja tarjoaa mahdollisuuden uuteen perspektiiviin.

kirjoittaminen

Tokihan kirjoittaminen on pois jostakin muusta ajanvietteestä, mutta niin pitkään, kun se antaa jotain kirjoittajalle itselleen, se kannattaa. Muu menestys kirjoittajana on toissijaista, muttei missään tapauksessa merkityksetöntä. Minua ainakin ilahduttaa se, että blogiani luetaan ja siitä tykätään. Suoraan sanottuna ilahduttaa rutosti, joten kiitos sinulle, lukija! ❤️

Kun ajatellaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja mielenrauhaa, moni tie johtaa samaan lopputulokseen. Silti on vaikea kuvitella tehokkaampaa ja toisaalta antoisampaa tietä kuin vapaa kirjoittaminen.

Mikset siis kokeilisi, vaikka heti tänään?

Sisäinen teatteri ja luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kati Sarvela (mainoslinkki)

Sisäinen teatteri ja luova kirjoittaminen tietoisuustaitona

Kati Sarvelan toinen kirja on itsehoidollinen opas tietoisuustaihoihin, erityisesti kirjoittavaan tapaan harjoittaa tietoisuustaitoja. Luova kirjoittaminen Sisäisen Teatterin rooleilla, minätiloilla, on hyvä väline matkalla kohti itsetuntemusta.

Sarvela korostaa ihmisen mielikuvituksen ja luovuuden merkitystä elämänongelmien ratkaisutaidoissa. Kun ihminen tulee tutuksi omien sisäisten ristiriitaisten rooliensa kanssa, hän ei ole enää satunnaisten tilojensa uhri, vaan ihmisestä voi kehittyä oman elämänsä ohjaaja.

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Bloggaaminen, neljä syytä aloittaa

Luovuus, avain sisäiseen muutokseen

Omista tunteesi, tai ne omistavat sinut

Atlantinlootus FB:ssa!

Tykkää tai jaa: