Elämä on yllättävä seikkailu, jossa kaikki on muutoksessa (vaikka muuta haluaisimme)

Uskallan väittää: Elämä on paljon vähemmän määriteltävää ja stabiilia kuin mielemme tahtoo ajatella.

Mielen tehtävä on yrittää pitää meidät turvassa. Se ei tykkää siitä, ettei se tiedä. Siksi se yrittää jatkuvasti skannata kokonaisuutta ja muovata siitä määritelty palanen, joka sopii tuntemaamme palapeliin.

Todellisuudessa on olemassa mittaamaton määrä paloja, jotka eivät sovi aikaisempaan peliin. Paljon on ristiriitaisia tunteita, jolloin ihminen yrittää väkisin päättää kantansa, vaikkei mitään päätettävää oikeasti ole. Paljon on tulkintoja ja olettamuksia. Uskomuksia, joita luulemme todeksi, ja jotka vuosikymmenten jälkeen voivat kadota tuhkana tuuleen. Pitääkseen elämän tutuilla raiteilla mielen tulee järkeillä asiat. Tietää enemmän kuin tiedämmekään. Tunnetusti osa arvauksista menee väärin.

Mieli ei pidä yllätyksistä, tuntemattomista tekijöistä ja muuttujista. Valitettavasti elämä on täynnä niitä. Pitkään voi vaikuttaa siltä, että kaikki on pysyvää, mutta usein tämän havainnoidessamme muutos koputteleekin jo ovella. Eikä tuon muutoksen laatu tai lopputulos ole aina arvattavissa. Mieli voi olla sitä mieltä, ettei elämä ole mielekästä, ennen kuin kaikki on taas turvallista ja tiedettyä. Mutta kun tarkemmin ajatellaan, tiedetäänkö kaikkea koskaan? Muutos on paljon todennäköisempää kuin muuttumattomuus.

Rationaalinen mieli ja kärsimys

En toki parjaa rationaalista mieltä. Sitä tarvitaan! Mutta usein juuri se on tiellä, kun haluamme olla onnellisia. Mieli on mustavalkoinen. Se ei käsitä sekä-ettää. Se ei ymmärrä, että onnellisuus voi olla sielläkin, missä on jotain ongelmaa. Siksi onnellista ei mielen mielestä voi olla juuri koskaan – vain elämän huippuhetkinä, jotka katoavat hyvin nopeasti.

Yksi yleisistä ahdinkopaikoista ovat tilanteet, joissa ajattelemme, että ansaitsisimme parempaa. Mieli voi todellakin kuvitella, että kaiken elämässä tulee tapahtua loogisesti ja ansainnan mukaan. Tämä tekee meidät entistä onnettomammiksi.

Entä jos ainut mitä ansaitsemme onkin se oppi, kun olemme saaneet selättää ongelman, onnistua ja jalostua? Miksei kasvua arvosteta, ja vain helppoutta pidetään ansiona?

Alitajuiset syyt

Alitajuisella/sielun tasolla syitä ja seurauksia alkaa löytyä enemmän, mutta siihen verrattuna tietoinen taso on hyvin rajallinen. Kukaan ei tiedä läpikotaisin omaa alitajuntaansa. Kaikki, minkä sieltä puolelta opimme, muuttuu tietoiseksi, ja silti alitajunta jää yhä olemaan.

Olen itse löytänyt omia alitajuisia uskomuksiani meditaation ja taideterapian kautta, joista kumpaakin suosittelen lämpimästi. Toisia auttaa esim. hypnoosi.

Silti tärkeämpää kuin löytää vastauksia heti, on tulla entistä tietoisemmaksi siitä, että meillä ylipäätään on alitajunta, joka ohjaa meitä ja elämämme kulkua yllättävän paljon. Kun tiedämme tämän, olemme valmiimpia omaksumaan uutta. Oleelliset asiat avautuvat kyllä, kun aika on oikea.

Elämä, arvaamaton seikkailu

Väitän, että elämä on arvaamaton seikkailu, ei turvallinen ja valmiiksi pureksittu, tylsä ja tiedetty. Väitän myös, että hämmästymme aina kun huomaamme viitteitä tästä asiasta. Siitä, kuinka kaikki voi muuttua, nopeastikin. Ja kaikki on mahdollista.

Kunnes hyväksymme uuden tason, ja toivomme että juuri se olisi se pysyvä, muuttumaton… 😂

Silti jokainen ravistelu jättää enemmän hereille.

Huomaamaan, että:

Kaikki on irtonaista.
Elämä on vain hetken lainaa, ei suinkaan se pysyvin, taatuin ja muuttumattomin olomuotomme. (Kauhistus, mutta samalla huojennus, mitä pidemmällä ollaan.)
Mekin muutumme. Muutumme tavallaan silloin, kun havaitsemme muutoksen, joka on jo tapahtunut. (On siis täysin mahdollista ja yleistä, että olemme jo muuttuneet, muttemme ole vielä huomanneet sitä!)
Kaikki vain on ja tapahtuu. Hyvin korkealta ilmasta katsottuna emme kontrolloi itseämme sen enempää kuin muitakaan. Tahdonvoima asioihinkin kumpuaa motiiveista, jotka ovat jo olemassa. Siitä, mikä meitä ajaa. Kaiken takana on syy. Me vain todistamme vierestä, miten asiat ja syyt vaikuttavat juuri omaan hahmoomme. Passiivisemmassa roolissa, kuin koskaan on kenties ymmärretty?