Lapsuus täynnä muistoja: Millainen olin lapsena?

Lapsuus on ainutkertaista aikaa, jolloin oma minuus herää henkiin. Olin lapsena hyvin samanlainen kuin tänä päivänä. Rauhallinen, leppoisa haaveilija, tykkäsin piirtää ja maalata, olin ehdottoman eläinrakas. Rakastin hyvää ruokaa. Nuket olivat out ja pehmolelut in. En halunnut hametta ja halusin lyhyet hiukset. En tuntenut itseäni pojaksi, vaan sukupuolettomaksi, pikku metsäneläimeksi. Kun ala-asteikäisenä aloin ymmärtää asioista, olin hyvin kiinnostunut ns. yliluonnollisista ilmiöistä.

Pitkillä automatkoilla kerroin sisaruksilleni omakeksimiäni satuja. Kerran veljeni kysyi hämmästellen, mistä kakki ne ideat oikein tulivat. Tavallaan säikähdin sitä, ja sadunkerronta ehtyi. Käytin luovuuden lähdettä, joka syntyy ei mistään – tyhjästä. Mietin, että entä jos sieltä ei tulekaan enää ajatuksia. Miten muka minä, lapsi, voisin keksiä niin paljon? Sittemmin luottamus on jälleen löytynyt ja tarinankerronta jatkunut eri tavoin. Usein ideat tulevat flow:ssa lähteestä, kuin annettuna.

lapsuus, kissanpentu

Näkyjä ja eläimiä

Pienenä talsin tuntemattoman susikoiran luo ja tunnustelin sen selkänikamia (äitini oli kauhuissaan). Koiran omistaja oli aikuinen mies. Muistin silloin yhtäkkiä, että minullakin oli ollut tuollainen mies ja koira. Muisto oli ikäänkuin sekä menneestä että tulevasta: tieto, että jotakin oli ollut ja tulisi olemaan. Se vain yhtäkkiä avautui. Ajatus oli romanttinen. Kaikki se oli jo minussa, kokemus kokemattomassa.

Eräs muisto on syöpynyt erityisesti mieleeni. Olin silloin jo 11-vuotias. Seisoin huoneessani kohti ikkunaa ja näky tulvi päähäni. Muistin yhtäkkiä, kuinka olin parantanut ihmisiä käsilläni. Se oli aivan kuin muistaisin eilisen. En ollut kuullut energiaparantamisesta mitään vielä silloin.

Lapsuudessa päässäni oli usein jatkuva keskustelu tai musiikki. Pohdin asioita ikäänkuin jonkun kanssa, kuin oma itseni olisi ollut siellä toisella puolella kuuntelemassa. (Ja oikeastaan onkin!) Tykkäsin myös kulkea yksin metsässä. Kerran sitten pelästyin, kun löysin juopon majapaikan, vaikkei tämä ollutkaan “kotona”. Se riitti lopettamaan vaellukset ja toki myös se, että siskoni halusi tulla mukaan.

Olin musikaalinen. Opin soittamaan pianoa ja nokkahuilua korvakuulolta. En kuitenkaan panostanut musiikkiin sen enempää, maalaaminen kiinnosti enemmän.

Saimme lemmikiksi vain kesyrottia, ja ne olivatkin ihania. Järjestimme mm. rottien synttärit. Kävin siskoni kanssa ratsastamassa monta vuotta, kunnes traumatisoiduin ja lopetin. Käytännössä aloin samalla hetkellä myös seurustella ensimmäistä kertaa, mikä sopivasti johti elämänmuutokseen ja teiniajan alkamiseen. Lapsuus loppuikin näin jälkikäteen ajateltuna liian varhain: oli kiire olla aikuinen. Tähän oli kuitenkin syynsä, eikä asialle voinut siinä vaiheessa yhtään mitään.

Lapsuus vs. nykyisyys

Kun mietin, millainen olin lapsena, perusluonteenpiirteeni eivät ole muuttuneet miksikään. Ja miksi olisivatkaan? Olen ollut sama olento tuolloin ja nyt. Väliin on mahtunut monenlaista kokemusta ja mielenkiintoa, joista suuri osa on osoittautunut hetken huumaksi. Olen kulkenut läpi muotivillitysten ja ikäkausien, saanut vaikutteita ympäristöstäni enemmän tai vähemmän. Tämä ei kuitenkaan ole ollut sitä pysyvää minua. Sitä, mikä oli ennen kaikkea ja mikä kaiken jälkeen tulee olemaan.

lapsuus, pajunkissat

Vaikka nautin naisellisuudesta, jopa lapsuuteni androgyyniys on jollain tasolla yhä olemassa. Minussa on myös välitön puoli, joka ei jaksaisi katsoa peiliin ja käyttäisi senkin ajan johonkin tärkeämpään. Tämä puoli on toistaiseksi heikompi, mutta uskon sen vahvistuvan jälleen kohti vanhuutta.

Lapsuuden minää muistellessa on ihanaa huomata, ettei minun tarvitse sittenkään “tulla joksikin”. Kaikki rakennusaineet ja mahdollisuudet ovat meissä sisäänrakennettuna koodina jo syntyessämme. Odottamassa oikeaa aikaa avautua ja puhjeta kukkaan.

Ja nythän onkin juuri sopivasti kevät…

Ihanaa kevättä siis Sinulle! 🌷🌷🌷 Millainen sinä olit lapsena?

riikka

P.S. Pieni taidetehdas-verkkokaupastani voit tilata taidejulisteen tai vaikkapa oman runon!

.

Sinua saattaa kiinnostaa myös kirjoitukseni:

Enneunet, ensimmäinen kokemukseni pysäytti kuin seinään

“Kunpa olisin aina uskaltanut” Kirje itselleni

Maskuliinienergia vapautti minut liikkumaan ja toimimaan

Tykkää tai jaa: