Meditaatio lisää onnellisuutta – pitäisikö sinunkin aloittaa?

meditaatio nainen

Jutun kuvia miettiessäni meinasin valita ensin kliseisiä itämaisia kuvia patsaista ja eksoottisista ihmisistä. Sitten tajusin, mikä asiassa mättää: meditaatio on kaikille. Se ei ole mikään itämainen juttu. Se on maailman ihmisten juttu. Se on modernin 2020-luvun suomalaisen juttu. Kenties juuri sinun juttusi eikä yhtään enempää jonkun muun.

Vaikka meditaatiolla on historiansa ja taustansa, se ei itsessään ole nuo puitteet, vaan paljon muuta. Se ei ole ideologia vaan harjoite. Ei rajattu, vaan joustava; jokainen voi harjoittaa sitä omalla tavallaan.

Meditaatio nostaa esiin piilotetun

Tänään meditoidessani huomasin, että sisälläni oli surua menneestä ja epävarmuutta tulevasta. Sellaista piilevää tunnetta, jonka rationaalinen mieli työntää päivien juoksussa pois, ei yksinkertaisesti edes huomaa. On todella huojentavaa kyetä vastaanottamaan omat tunteensa sen sijaan että vain porskuttaisi eteenpäin (kuten ennen tein). Olo on kevyempi, ymmärrän itseäni enemmän.

Mietin toisinaan, että kunpa kaikki ymmärtäisivät meditaation mahdollisuudet. Mielen ja kehon lääkkeitä saattaisi kulua paljon vähemmän. Terapian tarve vähenisi ja muuntuisi coachingin suuntaan.

Asia nimittäin on niin, että paras terapeuttisi katsoo sinua peilistä. Tarvitset häntä. Syvällä sisimmässäsi kaipaat häntä. Olemaan läsnä tunteillesi ja ajatuksillesi sen sijaan, että vain tuntisit ja ajattelisit autopilotilla etkä huomaisi, mitä sisälläsi tapahtuu.

Kun emme osaa yhdistyä parhaaseen terapeuttiimme, tarvitsemme avun ulkoa päin. Etsimme sitä kuumeisesti asioista ja ihmisistä, mutta lopulta kaikki tiet vievät Roomaan. Kohtaamiseen, itsetuntemukseen.

meditaatio lootus

Tee se!

Tapasin kerran opettajan, joka sanoi, että minun kannattaisi meditoida. Se oli parasta, mitä minulle on tapahtunut. Siitä on nyt vajaa 8 vuotta aikaa.

Ennen kaikkea meditaatio on auttanut lisäämään onnellisuuttani ja poistamaan pelkojani. En olisi koskaan voinut purkaa itsekriittisyyttäni ja harmaata kurinalaista suhtautumistani elämään tulematta ensin siitä tietoiseksi. Elin näiden asioiden kanssa huomaamattani. Kannoin menneisyyttä mukanani tietämättä millaista oikea vapaus voisi olla.

Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse tavata vanhaa viisasta tietäjää aloittaakseen. Maailma on muuttumassa, tietoisuus yleisesti ottaen kasvussa, meditaatio yleistymässä. Itsekseni minäkin opettelin. Joten jos tunnet kipinän, tee se!

meditaatio vesiputous

Kärsimyksen alku ja juuri

Tämän päivän meditaationi lopuksi oivalsin jälleen erään itämaiseen viisauteen liittyvän asian. Kaikki huoleni ovat mieleni luomaa harhaa. Juuri tänään kaikki on hyvin, ja miltei joka päivä voin allekirjoittaa saman totuuden. Silti huolehdin menneeseen ja tulevaan enkä elä hetkessä. Mieleni yrittää kontrolloida elämän realiteetteja, jotka eivät ole käsissäni. Tästä syntyy kaikki kärsimys.

Oivallus on muutoksen alku ja juuri. Tästä on hyvä jatkaa!

riikka

Tykkäämällä Atlantinlootuksesta facebookissa näet reaaliajassa uusimmat postaukset ja kuulumiset ❤️

uniikkirunot

Kirjoitan spontaanisti ja intuitiivisesti runoja kaikenlaisiin tilanteisiin, iloon ja suruun. Runoni syntyvät pulppuavan mielen lähteistä ja hakevat alati kosketuspintaa lukijaansa. Teetä minulla uniikki runo ja ylläty! Voit myös tulostaa sen, kehystää, antaa lahjaksi jne.

Julkaistut runokokoelmani: Nainen, Viisi heijastumaa (Antologia 2019, Mediapinta Oy) Raiteillaan (2017, Mediapinta Oy) Siivet (Nordbooks 2015) Kuutamolla (Kustannuskynnys 2014)

Joitakin runojani on nähtävillä myös Atlantinlootuksen sivuilla.

Tykkää tai jaa: