Rakkaus haastaa: syyt, miksi sinun tulisi rakastaa enemmän

rakkaus
Follow my blog with Bloglovin

Rakkaus on värähtelyn taso, hyvin korkea sellainen. Käytännössä ei ole väliä, mikä on rakkautesi kohde, kunhan tunne on aito.

Rakkaus saa sinut säteilemään ja haluamaan kaikille hyvää. Jos ei kerralla ja kokonaan, niin asteittain. Kun tunnet rakkautta, et pysty tuntemaan samaan aikaan vihaa. Riippumatta siitä, miten asiat käytännössä ovat, mitä enemmän tunnet rakkautta, sitä vähemmän tunnet puutetta ja kurjuutta. Rakkauden tunne on jollain lailla yhteydessä runsauden tunteeseen: Jokin on niin paljon ja niin hyvää, että suorastaan pakahdut!

Riippumatta siitä, mikä tuo jokin on, kokemus on 100% totta. Se vaikuttaa läpi koko kehon, solutasolle asti ja vieläkin pienempiin värähteleviin partikkeleihin, joista kaikki koostuu. Väitän, että suurempi rakkauden kokemus muuttaa meitä pysyvästi. Vie uudelle tasolle ja nostaa “perusvärähtelyä”.

Kohteesta viis

Rakkauden kohde voi aivan yhtä hyvin olla mies, nainen, lapsi, eläin tai vaikkapa uskomattoman hieno maalaus. Riippumatta siitä, mikä näistä itse olet. Eikä rakkauden kohteen tarvitse olla “oma”. Se, mikä sinua sykähdyttää, on sinulle annettu. Koettavaksi, ei aina säilöttäväksi. Tietyksi hetkeksi elämän varrella, jota mikään ei vie pois.

Rakkauden kokemiseen ei oikeastaan tarvita edes ulkoista kohdetta; voit olla se myös itse.

Itseen “ihastuminen” on kuitenkin keskimäärin hyvin vaikeaa verrattuna toiseen ihastumiseen, enkä siksi halua markkinoida sitä ainoana tienä. Hekin, jotka ovat korostetun narsistisia, piilottelevat todellisuudessa itserakkautensa takana haavoittunutta itsetuntoa, ei suinkaan jotain ehjää ja sädehtivää.

rakkaus, hevonen ja lintu

Mahdollista se kuitenkin on. Kun ihminen rakastaa itseään aidosti, hänessä on läsnä aivan toisenlainen rehellisyys ja nöyryys. Tällainen ihminen tunnistaa ja tunnustaa niin omat hyvät kuin huonotkin puolensa. Hän ei piilottele virheitään ja on kiitollinen kyvyistään, jotka hän näkee upeana lahjana eikä esim. aseena kilpailussa muita vastaan. Vain suojakilvet riisuttuna voi aidosti rakastaa itseään.

Rakkaus: täysi spektri

Joskus kuulee vähäteltävän ihastuksen tunnetta, vaikka se ehdottomasti kuuluu rakkauden spektriin. Rakkaus voi tuntua ylitsevuotavalta. Siltä, että haluaa kääriytyä toiseen ihmiseen (tai asiaan) ja suorastaan sulautua. Ihastuksessa puolestaan ei tarvitse olla mitään seksuaalista – voimme ihastua toisen nerouteen, luovuuteen tai huumoriin. Tai viattomuuteen, suloisuuteen! Ja niinhän usein teemmekin, vaikka mukana olisi muutakin kipinää.

Rakkaus voi myös olla rauhallisempaa. Myötätuntoa, arvostusta. Samastumista tai ymmärrystä. Hyväksyntää ja hyväntahtoisuutta.

Kun sanotaan, että rakasta vihamiestäsi, se ei tarkoita, että pitäisi alkaa janota tai ihannoida jotain luotaantyöntävää. Se tarkoittaa, että hyväksy se, minkä näet, laita ne perhanan rajat ja päästä irti. Toisin sanottuna, anna anteeksi itsellesi ja toiselle, ettei teistä tullut perfect match. Tämä vapauttaa rakkautta. Kenties kääre on uusi ja tuntematon, mutta sisältö on aitoa tavaraa.

Tietenkään ketään ei ole pakko rakastaa, mutta ihminen, joka saavuttaa rauhan jopa vihamiestensä suhteen, on menossa kovaa ja korkealla kohti euforista tulevaisuutta. Maanpäällistä taivaskokemusta, jos sallit. Vaikka elämä on ihmeellistä, jotkin asiat ovat hyvin yksinkertaisia, kuten vihan ja pelon vs. rakkauden värähtely.

rakkaus punaiset marjat

Rakkaus on vaikeaa

Kun katson taaksepäin, tiedän, etten ole aina kyennyt ihmissuhteissani rakastamaan täysillä. Tämä johtuu niin monista asioista, kuten hylätyksitulemisen pelosta ja tarpeesta tulla rakastetuksi. Olen keskittynyt paljon enemmän selviytymiseen kuin todelliseen roihuun ja paloon, joka vain tapahtuu eikä tavoittele mitään.

Selviytymismentaliteetti aikaansaa sen, että suhdetta alkaa suojella eikä tartu ajoissa epäkohtiin. Tämä himmentää huomattavasti rakkauden tunnetta.

Toki joskus kaikki me aikaansaamme toisissamme tuskaa eikä tämä välttämättä tarkoita, että rakkaus kuolisi saman tien. Ongelmaksi tuska muodostuu silloin, kun emme käsittele ja kohtaa sitä, vaan sivuutamme.

Kohdattuani omia patoutumiani olen tupsahtanut ihmisten suhteen kahdenlaiseen lopputulokseen: Joko rakkaus on odottanut kaiken takana vuoroaan eikä ole muuttunut miksikään TAI huomaankin, ettei rakkaus koskaan ollutkaan sykähdyttävää puoleensavetävää sorttia vaan enemmänkin tarvetta.

Rakkaus on niin aitoa ja spontaania, että se vaati rehellisyyttä. Millä tahansa säännöillä se ei leiki. Päästäkseen kestävästi kiinni rakkauteen on kohdattava oma kirjava kokemus hyvine ja huonoine puolineen. On mentävä rohkeasti eteenpäin ja käännettävä kortit, tuli mitä tuli.

Ja silloin ihme tapahtuu.

riikka

Tykkäämällä Atlantinlootuksesta Facebookissa näet uusimmat postaukset ja muita mietintöjä reaaliajassa. ❤️

Sinua saattaa myös kiinnostaa kirjoitukseni:

Elämä ilman televisiota – aikaa mietiskelylle ja luovuudelle

Tykkää tai jaa: