Pikkulootus saapuu (rumpujen pärinää..!)

pikkulootus

Pikkulootus saapuu helmikuussa 2021.

Olen kirjoittanut joitain postauksia lapsettomuudesta ja sen hyväksymisestä. (Löydät ne täältä, täältä ja täältä.) Olen niistä todella ylpeä. Toisinaan, kun tällainen teksti pomppaa eteeni, luen sen ja hymyilen. Tiedän (jo ihan palautten perusteella), että hyvin moni on saanut näistä teksteistä iloa, lohtua ja kaivattua uutta ajatuspintaa sille, ettei lapsettomalta ihmiseltä tarvitse välttämättä puuttua yhtikäs mitään. Ettei hän ole jollain lailla huonompi tai vajavainen.

Iloa ja inspiraatiota olen saanut itsekin – kirjoittaessani tekstejä ja myöhemmin niitä lukiessani.

Pikkulootus

Nyt on kuitenkin niin, että meille on tulossa vauva! Vauva ei saanut alkuaan, (kuten klassisesti ajatellaan), sitten kun vain päätimme lopettaa yrittämisen tai kun päästimme asiasta irti. Onhan näihin reilusti yli 10 vuoteen mahtunut paljon spontaaneja hetkiä ja myös niitä irtipäästämisiä. On ollut uusia alkuja, puhdistettuja pöytiä ja niin edelleen.

Meillä kyse ei ollut yrittämisestä tai yrittämättömyydestä, vaan siitä, ettei kehoni enää hyljeksinyt tulijaa. Tulijahan oli tulossa koko ajan ja aina välillä melkein onnistui. Mutta varmasti myös hän odotti sopivaa aikaa, jolloin minä, hänen äitinsä, olisin onnellinen ja tyytyväinen elämääni, enkä kantaisia enää suurta vääryyttä tai ristiriitaa sisälläni. Kuten aikasemmin tein.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sen kirkkaammin tämän näen.

Pikkulootus, joutsenet

Vanhasta eroon, uutta tilalle

Uskon, ettei kehoni myöskään halunnut vastaanottaa jälleen lisää hoidettavia ja kannettavia, ennen kuin olin irtautunut vanhoista taakoista ja muiden turhasta kannattelemisesta. Hyvin todennäköisesti olisin vihoitellut lapselle taakan aiheuttamaa pahaa oloa, johon hän olisi ollut syytön. (Täysin huomaamattani, kuten tekevät kaikki ne, joilla käsittelemätöntä taakkaa on.)

Hyvin helposti olisin periyttänyt taakan ja välttelevän suhdemallini häneen. Lapsi imee toimintamallit suoraan vanhemmiltaan ja voi kyseenalaistaa oppinsa vasta hyvin paljon myöhemmin, mikäli ylipäätään koskaan havahtuu asiaan.

Ei itsestäänselvää

Ei ollut itsestäänselvää, että pikkulootus lopulta saapui Atlantin vesille odottamaan pintaan nousuaan. Vuosien varrella lapseton polku alkoi kiinnostaa itseäni yhä enemmän, eikä vähiten juuri tänä vuonna. Olen vähän erikoinen tyyppi, ja se olisi hyvin voinut olla tieni. Ihanat lemmikit tyydyttivät hoitovietin täysin. Yksinäisyys ei pelottanut. Sanottakoon se suoraan, että lapsi on myös valtava vaiva ja vastuu.

Olen myös huolissani siitä, millaisen tulevaisuuden voin tarjota hänelle. En minä meistä ihmisistä huolehdi, kai me tässä koko ajan hitaasti ryhdistäydymme. Mutta maapallon magneettikentät voivat vaihtaa paikkoja hetkessä, mannerlaatat hieman vavista ja tulivuori purkautua niin, ettei juuri mikään Maan pinnalla jää henkiin. Eikä tämä välttämättä johdu meistä ihmisistä, sillä niin käy aika ajoin, ja seuraavan kerran vuoro ”alkaisi jo olla”. Toisaalta heittoa voi olla vaikka kuinka paljon. Siinä ehtii sukupolvi jos toinenkin tulla ja mennä. Ja toisaalta – voin myös jäädä auton alle huomenna.

Selvää on kuitenkin, että erilaiset sääilmiöt (tulvat, palot) sekä kulkusairaudet ovat maailmanlaajuisesti todennäköisiä, vaikka yhteiskunta muuten kehittyisi hyvään suuntaan.

Kuinka välttää kärsimys?

En haluaisi lapseni kärsivän, mutta kärsimys kuuluu osana elämään, tavalla tai toisella. Jos täällä haluaa toikkaroida, se on hyväksyttävä. (Tuskan kautta oppii hyvin paljon siitä, mikä ei kannata.)

Koen, että olemme täällä kehittymässä sekä kokemassa ja luomassa universumia. Emme ainoastaan vastaanottamassa rajallista (tunnettua ja tiedettyä) onnea tai onnettomuutta, jota keskivertoihmisen arvoissa mitataan.

Siksi en enää ajattele, etteikö lyhyt elämä tai esimerkiksi elämä sairaana olisi ollenkaan kokemuksen arvoista. Se on valtava myönnytys vanhoihin vaatimuksiini, joiden mukaan vain ”täydellinen elämä” olisi kyllin hyvää. (Ja joiden vuoksi en oikeastaan koskaan voinut olla onnellinen.)

Niinpä täysipainoinen hyvään tähtäävä elämä maailmassa, jonka tulevaisuus on verhon takana, riittää.

Pikkulootus vauva

Ja mitä maailman väkilukuun tulee, Euroopassa on jo pitkään ollut suuri vauvakato. On kaikkien etu, että eurooppalaisia vauvoja syntyy edes jonkin verran. Muiden kotiuttaminen helpottuu, kun löytyy vielä joku, joka on vastaanottamassa. Kuten kaikessa muutoksessa, sopiva hitaus on valttia. Vanhaa ei kuulu romauttaa hetkessä, tai turvallisuus (järjestys, harmonia) kaikilta katoaa.

Kaikista erilaista pohdinnoista huolimatta, tai juuri niiden ansioista, rakkaus voitti pelon. Uteliaisuus niitä mielikuvia kohtaan, jotka päässäni loin.

Ihanasta pikku pallerosta, josta kasvaa erittäin komea ja hyvin ainutlaatuinen mies.

riikka

Tykkää tai kommentoi Atlantinlootuksen Facebook-sivuilla. 🙂

Tykkää tai jaa: