Hyvyys ja kiltteys voi olla salakavala tie helvettiin

hyvyys, munkki

“Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.” Tämän sanonnan äärelle jouduin joitakin vuosia sitten oikein istahtamaan. Miten ihmeessä se niin olisi. Eikös tie helvettiin koidu negatiivisista aikeista ja niin edelleen? Mitä hyvyys oikein tekee tässä sopassa?

Nopeasti sen kuitenkin ymmärsin. Kaikki tekemällä tehty hyvyys, vaikka kuinka pahaa aavistamatonta olisikin, aikaansaa vihaa, katkeruutta, vastavuoroisia odotuksia tai muita vastaavia kitkeriä rikkaruohoja. Harmaita hiuksia, selän takana puhumista, loppuunpalamista. Autan vaan nyt, kun toinen niin paljon tarvitsee. Kun sitä ja tätä. Mutta jos minulla ei todella ole halua tai jaksamista, seuraavassa hetkessä olenkin väsynyt, uhrautunut ja vihainen.

On olemassa hyviä tekoja, jotka tehtynä väärälle ihmiselle tai väärään aikaan muuttavat muotoaan.

On olemassa suostumusta, jonka tarkoitus on periaatteessa hyvä, mutta joka kerryttää ennemmin tai myöhemmin räjähtävän kuplan. Yhtälailla kuin maailmassa on paljon hyväksikäyttöä, löytyy sieltä myös paljon sellaista hyvyyttä ja kiltteyttä, joka ei vie kehitystä valoisaan suuntaan. Pelosta kumpuavaa, opittua. Pakonomaista.

En sano, että hyvyys olisi pahaa. Aito hyvyys ei tietenkään katoa mihinkään eikä muutu miksikään. Se on kenties vain hieman itsekkäämpää tai terveellä tavalla laskelmoivampaa kuin usein ajatellaan. Juuri sellaisena se toimii parhaimmillaan ja lisää rakkautta:

  • Autan silloin, kun todella haluan.
  • Jos en halua, joudun antamaan pakit, vaikka kuinka kirpaisisi.
hyvyys-kirsikkapuun kukkia

Hyvyys on aiheena mielenkiintoinen

Pohdittuani “hyvyyttä” ja “pahuutta” viime vuosien aikana, ne ovat näyttäneet uudenlaiset kasvonsa. Valitettavan usein hyvänä pidetään jotain sellaista, mikä ei sitä todellisuudessa ole. Tällainen asia on esimerkiksi uhrautuminen. Pahana puolestaan pidetään helposti hyviäkin asioita, kuten itsen vaaliminen ja oman tilan tarvitseminen. Tai vaikkapa rohkeus ilmaista eriävä mielipide.

Minussa ei ole sellaista hyvyyttä, joka ulottuisi maailmaan ylitseni, ilman egoni tahtoa. Kaikki hyvän- ja pahantahtoisuuteni kumpuaa suoraan omasta olostani. Mikäli voin huonosti, hyväntahtoisuuteni on erittäin rajallista.

Toisin sanottuna, en voi olla parempi kuin todellisuudessa olen. Voin ainoastaan näytellä parempaa, ja on sanomattakin selvää, että ennen pitkää tämä johtaa huonoon lopputulokseen.

Vaikka hyväntahtoisuus on hyvällä tapaa “itsekästä”, voin tietenkin auttaa maailmaa. Tätä asiaa edistää yhteenkuuluvuuden tunne. Kun samastun, minulle ei ole ihan sama. Kyseessä on sama asia, kuin auttaisi itseään tai lastaan, vain laajemmassa muodossa.

Totuus kuitenkin on, että suuri osa meistä kaipaa muiden auttamisen sijaan huutavasti itsensä auttamista. Muiden auttaminen, tuo “hyvä teko”, voi aikaansaada sellaisen kiireen, jonka keskellä ihminen ei ehdi reflektoida ollenkaan itseään. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aina antamassa jotain muille ja ottamassa muiden tunteet huomioon, mutta eivät vahingossa muista vaalia itseään. Tämä ei ole hyvä tie. Sanoisin, että tämä tie on vaarallinen. Ja vaaransa piilee siinäkin, kun toiset jonain kauniina päivänä tuottavat pettymyksen eivätkä huomaa, miten paljon ovat saaneet. Salama lyö bensatynnyriin, ja helvetti on irti.

Hyvyys ja kiltteys tienä helvettiin

Kun olin lapsi, minulle ei kerrottu, että on monenlaista hyvyyttä. Aina vaan painotettiin, että pitää olla hyvä. Kunnioittaa lähimmäistään. Mutta entäpä silloin, kun tuo lähimmäinen ei kunnioita minua? Ja monessa muussa tilanteessa, jotka ansaitsisivat suurennuslasin ylleen. Siitä maagisesti vaiettiin.

Kun näistä asioista ei puhuta kunnolla, kasvaa naisia ja miehiä, jotka luulevat uhrautumisen ja hyvyyden tavoittelun olevan suhteiden (ja koko elämän) lähtökohta. Heiltä puuttuu terveet rajat eivätkä he osaa opettaa niitä lapsilleenkaan.

Hyvyys on taakka

Toivon, että nykypäivän lapsille saarnattaisiin hyvyyden sijaan riittävyydestä. Riittävyyteen mahtuu niin “hyvyys” kuin “huonous”. Mokailu, rohkeus ja aitous. Nimittäin salaisuus on tämä:

Kukaan ei ole hyvä eikä huono. Meistä jokaisessa on tämä kaikki.

Jos et riitä, toimit riittämättömyydestä käsin loppuelämäsi – tai kunnes suuren tuskan kautta havahdut.

hyvyys ja huonous, nainen veneessä punaisessa mekossa
Meistä jokaisessa on tämä kaikki.

Hyvyyden tavoittelu voi olla ihmiselle valtava taakka. Hullunkurisinta asiassa on, että se joka kuuliaisimmin suorittaa hyvyyttä, on usein kauimpana aidosta hyvyydestä. Sillä aito hyväntahtoisuus ja myötätunto kumpuaa itsen hyväksymisestä, oman pimeän puolen tuntemisesta, kyvystä sanoa ei sekä selkeistä rajoista ihmissuhteissa.

Halutakseen muille hyvää täytyy voida ensin itse hyvin. Luodakseen parempaa maailmaa on parannettava itseään. Se yksistään riittää.

Vuosien kiltteys ja hyvyyden tavoitteluni ei mennyt kuitenkaan hukkaan. Kun voin tänä päivänä kertoa siitä muille, se saa uuden merkityksen. Jos minulla ei olisi tätä kokemusta, en tietäsi, mistä puhun. Kuule siis minua:

Aloita tuhmuus jo tänään.

riikka

Seuraa Atlantinlootuksen uusimpia kuulumisia Facebookissa.

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Rikastuttava ruokavalio: vähemmän pillereitä ja enemmän superfoodeja

Kun kumppani ei täytä toiveitasi, kysy itseltäsi seuraavat asiat

Emotionaalinen ympäristö vaikuttaa terveyteen – tekokkaampi kuin lääke

Tykkää tai jaa:
error