Irtipäästäminen on kamalaa ja parasta, mitä olen kokenut

irtipäästäminen

Haluan puhua aiheesta irtipäästäminen. Se ei todellakaan aina ole vain “voimaannuttavaa ja ihanaa”. Katsot tuuleen, tipautat symbolisesti kaislan ajelehtimaan veteen. Tunnet olevasi niin tyyni ja vapaa. Tiedät, ettet tule kaipaamaan enää jotakin ennen niin tärkeää asiaa. Ehei!

Tätäkin se toki on. Tätä se yleensä aina on, sitten lopulta. Mutta tähän pisteeseen päästäkseen ihmisen tulee usein käydä läpi tuskaa ja vastustusta. Kohdata omaa riippuvaisuuttaan, vihaa. Jos irtipäästämisestä puhutaan vain ihanana juttuna, jotain todella jää puuttumaan.

Aiheeseen liittyvä kirjoitukseni: Anteeksianto, onko se pakollista?

Irtipäästämiseen liittyvä tuska koostuu yleensä muutamasta ainesosasta:

Tehtyjen uhrausten hyväksymisestä (Kun lopetamme uhrautumisen, meidän on kohdattava se tosiasia, että ihan itse olemme uhrautuneet. Aikuista ihmistä kun ei voi pakottaa. Työ on niin sanotusti ollut tyhmää ja turhaa.)

Mielikuvan romuttumisesta (Sekä kaikkien siihen liittyvien haaveiden.)

Karun totuuden vastaanottamisesta (Kuinka jatkaa eteenpäin ilman jotakin asiaa? Tyhjyyden tunne – mitä jää jäljelle?)

Luomisen tuskasta, kun ihmisen täytyy luoda “tyhjästä” uusi vaihtoehto, jota ennen ei ole ollut. (Esim. nähdä kehonsa kauniina ilman, että se muuttuu.)

irtipäästäminen

Tuskasta huolimatta irtipäästäminen on etuoikeus

Kun koemme tarvetta päästää henkisesti irti jostain asiasta, olemme oikeastaan harvinaisessa tilassa. Todennäköisesti sinne kulkeminen on kestänyt kauan. Olemme saavuttaneet yhteyden sisäiseen ääneen. Ymmärrämme kaipaavamme itsenäisyyttä sen sijaan, että olisimme riippuvaisia jostakin ihmisestä tai asiasta. Kaipaamme mielenrauhaa ja vihdoin ymmärrämme, että voimme saavuttaa sen ainoastaan päästämällä irti.

Esimerkkejä tilanteista, joissa irtipäästäminen on tervetullutta:

  • Läheisesi eivät ymmärrä ajatusmaailmaasi, elämänkatsomustasi tai vaikkapa uravalintaasi.
  • Toivot puolisosi muuttuvan ja haluavan samoja asioita kuin sinä.
  • Haluat ystäväsi ymmärtävän sinua, mutta se on mahdotonta, sillä olette tässä asiassa niin erilaisia.
  • Joku sinua loukannut ei ymmärrä tai näe asiaa samalla tavalla kuin sinä.
  • Jokin toimintamallisi on raskasta, ja alat väsyä siihen.
  • Tunnet häpeää tai huonommuudentunnetta, koska _______________.

Irtipäästäminen on tietynlainen etuoikeus, sillä se edellyttää henkistä kypsymistä asian suhteen ja yleensä tämä edellyttää koettua tuskaa. Irtipäästämistä ei tehdä vielä siinä vaiheessa, kun toiveet toisen ihmisen muutoksesta elävät vahvana. Kun toivottomuus valtaa mielen, alkaa irtipäästäminenkin hiljalleen tekeytyä.

Väitän siis, ettei kuka tahansa voi koska tahansa irtipäästää kokonaan ja lopullisesti. Tarvitaan tietyt elementit, jotta muutos mahdollistuu. Kyse on transformaatiosta. Yhden loikan sijaan tämä muutos on kuin pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostela. Varmaa on kuitenkin, että kuka tahansa voi lähteä irtipäästämisen matkalle jo tänään. Alkaen kohdata omaa vastustustaan, joka haluaa yhä pitää vanhasta kiinni.

En ole koskaan jälkikäteen katunut irtipäästämistä

En yhden yhtä kertaa. Mustaan aukkoon on kadonnut toiveita tietynlaisista ihmissuhteista. Ajatuksia, että ihmisten tulisi ymmärtää minua tai vaikkapa “yliluonnollisia” kokemuksiani. Aikaisemmin selitin itseäni loputtomiin sen nimissä, että läheiset ihmiset ymmärtäisivät. Mutta sitten se tyrehtyi. Voin olla omituinen oma itseni siitä huolimatta, että kaikki eivät ymmärtäisi sitä tai antaisi sille arvoa. Enkä ainoastaan voi, vaan olen. Sillä tarkemmin ajateltuna vaihtoehtoja ei ole.

Miksi ihmeessä tarvitsisinkaan kaikkien ymmärrystä? Vain laajenemalla aitouteen voin löytää suuren itseni. Minua, kuten ketään muutakaan, ei luoda “yhdessä”. Syntyessäni ja muotoutuessani todennäköisesti muutkin sen ajan mittaan tunnustavat, vähän samalla tavalla kuin toiset valtiot tunnustavat uuden valtion itsenäisyyden. Eivät he sinne halua mennä tai asua siellä, vaan omassa maassaan. Ja se on kertakaikkisen oikein. Muutos läänistä omaksi valtiokseni ei kuitenkaan ole ollut helppo tai itsestäänselvä, vaan sen suhteen olen joutunut tekemään suurta irtipäästämistyötä.

Mustaan aukkoon on kadonnut liian tiiviitä suhdemalleja, odotuksia puolisoani kohtaan sekä ennen kaikkea itseäni kohtaan. Erilaisten odotusten ja roolien sijaan me kaikki olemme ihmisiä samalla viivalla. Ihmisiä, joista jokainen elää ja luo omaa maailmansa.

Mustaan aukkoon on kadonnut vanhoja ulkonäköön ja naiseuteen liittyviä ajatuksia, huonommuudentunnetta luonnollisista asioista jne. Kaikki mokat, joita olen elämässäni tehnyt, ovat kadonneet mustaan aukkoon tai ainakin matkalla sitä kohti. Voit varmaan kuvitella, mikä valtava huojennus tämä on… Irtipäästäminen itsesyytöksestä onkin elämän haastavimpia ja pitkäkestoisimpia tehtäviä.

irtipäästäminen, sininen sulka

Irtipäästäminen ei kuitenkaan ole itseisarvo

Irtipäästäminen ei ole asia, jota pitäisi tehdä muuten vaan. Ei, monet asiat ovat arvossaan tässä ja nyt. Niillä mennään. Ihmisellä on aina jotkin struktuurit ja puitteet, joissa hän elää. Jos irtipäästämme kaikesta, elämme kaaoksessa.

Irtipäästäminen, josta puhun, on luopumista kaikesta siitä, mikä ei enää palvele. Mikä aiheuttaa tuskaa ja latistaa ihmisen iloista ja onnellista kulkua.

Irtipäästäminen on kamalaa ja ihanaa.

Se on parasta, mitä minulle on sattunut. Mielestäni irtipäästämistä voisi hyvin kuvata englanninkielinen lause Live and let live. Elä ja anna muiden elää. Kyseessä ei lopulta ole mikään sen kummoisempi tai vaikeampi asia, vaikka prosessiin liittyisi millaisia tunteita ja korvennuksia hyvänsä. Nämä ovat aina henkilökohtaisia, ja kaukaa avaruusperspektiivistä näkyy vain kaunis, luonnollinen ja pakollinenkin muutos. Samantyyppinen kuin vuodenaikojen vaihtuminen.

riikka

Tykkää ja kommentoi FB:ssa.

Taidejulisteet ja -postikortit maalauksistani taikoo Pieni taidetehdas!

Dimensions
Little Healer

Sinua saattaa myös kiinnostaa kirjoitukseni: Maskuliinienergia vapautti minut liikkumaan ja toimimaan

Tykkää tai jaa:
error