Monogaminen rakkaus – suuri valhe

monogaminen-pari-penkilla

Monogaminen rakkaus on luontevaa ja käytännöllistä. Mutta onko se ainoa totuus mielen tasolla?

Kyseenalaistaaksemme rakkauden monogamisuuden meidän ei tarvitse elää polyamorisessa suhteessa – tai kokea sitä koskaan elämämme aikana. Itse asiassa meidän ei tarvitse kokea yhtäkään romanttista suhdetta voidaksemme kyseenalaistaa monogamisen rakkauden. Seuraavaksi selitän, miksi.

Kun puhun aiheesta monogaminen rakkaus, pääfokukseni ei liiku suhteiden tai käytännönjärjestelyiden tasolla. Sen sijaan liikun mielen ja opittujen ajatusmallien alueilla. Niiden rajoittuneiden mielikuvien, jotka sattuvat useimmiten sopimaan elämään melko hyvin, ja jotka siksi pitävät pintansa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat totta.

 

 

 

Mitä rakkaus on?

 

Voidakseni käsitellä, mitä monogaminen rakkaus on, on kai ensin mietittävä, mitä on rakkaus. En tosin osaa vastata siihen tyhjentävästi. Yleensä rakkauteen liitetään erilaisia tunteita tai asioita, kuten:

 

Ilo

Myötätunto

Kumppanuus

Yhteenkuuluvuus

Jakamisenhalu

Lojaalius

Ihailu

Romanttinen halu

Hyvä olo

Onnellisuus

 

Romantiikka voi kuulua tai olla kuulumatta rakkauteen. Kaikki lapsen vanhemmat ja toivottavasti myös muut ihmiset tietävät tämän totuudeksi. Jopa niin, että platoninen suhde voi olla se suhde, jossa koemme rakkauden kaikkein voimakkaimmin. Tästä huolimatta, kun puhutaan rakkaudesta, syntyy usein ensimmäisenä mielikuva juurikin romanttisesta rakkaudesta.

 

 

 

Romanttinen rakkaus

 

Romanttiseen rakkauteen liittyy vahva kokemus siitä, millaiseksi toinen ihminen saa meidät itsemme tuntemaan. Esim. “Hän sai minut tuntemaan itseni naiseksi“. Tällainen kokemus on tietenkin mahtava, mutta kääntöpuolena romanttisen rakkauden harteille kasautuu helposti liikaa odotuksia. Sen tulisi saada meidät tuntemaan itsemme ehjiksi, onnellisiksi, kokonaisiksi… Arvokkaiksi, riittäviksi, seksikkäiksi… (vaikkemme edes tuntisi näitä asioita normaalisti). Rakkauden tulee nostaa ylös eikä koskaan latistaa. Lukemattomat rakkauslaulut kertovat, kuinka onneton olin – sitten saavuit, ja pelastuin. Oma onni on toisen varassa.

Itse asiassa kaikki rakkaus lääkitsee sisäisiä haavojamme, mutta romanttisella rakkaudella on tietynlainen kirjoittamaton lupa siihen. Romanttinen rakkaus – tai sen laatu tai puute, resonoi omanarvontuntoomme erittäin paljon. Koemme sen ainutlaatuisena ja siksi uskomme ja toivomme, että paras rakkautemme kohde on vain yksi ihminen – ja toivottavasti juuri se, jonka kanssa olemme juuri nyt, tai johon olemme ihastuneita.

Joskus tästä mielikuvasta on vaikea päästää irti silloinkin, kun toinen aikaansaa meissä pelkkää tuskaa tai ei selvästikään arvosta meitä. Toive asioiden järjestymiseen on voimakas. Annamme liikaakin anteeksi. Mutta onko kyseessä tällöin enää rakkaus, vai kenties tarve, riippuvaisuus? Jos luettelemani rakkauden ilmenemismuodot tai osa niistä ei toimi suhteen pääpilareina, on kyseessä todennäköisesti jokin ihan muu.

 

monogaminen-lukot

Lukko – tuo “romanttinen” rakkauden symboli.

 

Monogaminen suhde

 

Ihastumiseen ja rakastumiseen kuuluu usein luukkujen sulkeminen kaikilta muilta, oli se siten järkevää tai ei. Kärjistettynä näemme enää vain toisen: tämä vaihe onkin erittäin monogaminen – ja kestämätön. Alussa tuo toinen näyttäytyy toiveidemme täyttymyksenä vaaleanpunaisten filtterien läpi. Ajan mittaa filtterit kuluvat pois, ja visiomme kirkastuu, hyvässä ja huonossa. Vähitellen avaudumme jälleen takaisin omalle elämällemme ja maailmalle, mutta emme sinkkuina vaan sitoutuneina – omasta halustamme.

Vaikka eläisimme elämämme onnellisesti loppuun asti sitoutuneina, saatamme kokea haaveita tai fantasioita muistakin ihmisistä jossakin vaiheessa polkua. Saatamme myös kokea useitakin luettelemiani rakkauden tunnuspiirteitä eri ihmisiä kohtaan, eikä tässä ole mitään väärää. Vaikka käytännönelämämme olisi monogaminen, mielemme ei sitä aina ole.

Monogaminen suhde on eri asia kuin monogaminen rakkaus. Suhde on käytäntöä, valintoja. Tunteita puolestaan koetaan ja vastaanotetaan. Emme valitse, että tänäänpä aion olla surullinen tai onnellinen. Voimme toki yrittää, mutta lopulta meidän on nöyrryttävä todellisten tunteidemme edessä.

Suhteen ja tunteiden eroa voisi demonstroida esimerkiksi se, että moni bi-seksuaalinen ihminen elää täysin tyytyväisenä yhden ihmisen kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän voisi tuntea muutakin.

 

 

 

Mielikuvat, joita meille syötetään

 

Romanttiseen rakkauteen liittyy paljon uskomuksia. Kukaan ei tietenkään väkisin pakota meitä uskomaan asioita, mutta kun jokin on yleinen totuus, se omaksutaan automaattisesti jo tarhaiässä. Sitten kun olen iso, menen naimisiin ja… Kyse on hyvin kaukaa kantautuvista uskomuksista, jotka elävät meissä itsestäänselvyyksinä. Murtuakseen ne vaativat rakoilua.

Yleisiä uskomuksia ovat mm:

1. Aito rakkaus on monogaminen. Voimme rakastaa vain yhtä ihmistä samanaikaisesti. (Tai jopa: vain yhtä koko elämän aikana!)

2. Rakkauden tulee kestää muuttumattomana ja romanttisena loppuun asti.

3. Rakkaudessa ei ole kyse omasta sisäisestä prosessistamme, vaan jostain, mikä puhtaasti saadaan ulkopuolelta annettuna.

4. Rakkaus on vaihtokauppaa. Rakkaus kuuluu minulle, sitä voi odottaa.

5. Rakkaus on aina hyvää. Kun siihen sisältyy suuria kriisejä ja kasvunpaikkoja, siinä on oltava vikaa.

 

 

Tällä kertaa käsittelen kuitenkin vain uskomusta numero yksi. Tarkastellaanpa sitä siis hieman:

 

Jos voisimme rakastaa vain yhtä ihmistä samanaikaisesti, emme voisi rakastaa vaikkapa äitiämme ja lastamme. Tämä on selvä juttu. Mutta miksi asia olisi sitten eri tavalla romanttisen rakkauden suhteen? Onhan olemassa myös platonista romanttista rakkautta, missä raja siis oikein menee?

Itse asiassa hyvin moni ihminen on kokenut ihastumisen ollessaan jo suhteessa. Jos vanha suhde on sopivasti jo kuolemassa, voimme helposti kuvitella, ettei se ollutkaan sitten todellista rakkautta. Vasta nyt löysimme aidon rakkauden. Vain aito rakkaus voi nostattaa näin paljon tunteita. Vain aito rakkaus voi saada minut tuntemaan itseni näin uudeksi. Kuinka suurta!

Toisaalta jos uusi ihastus ei lähdekään etenemään odotetulla tavalla, voimme huojentuneina palata kotiin ja todeta, että uusi ihastus ei ollutkaan rakkautta. Se oli vain jotain haihattelua. Pinnallisempaa. Tämä vanha suhde sen sijaan, tuttu vaikka hieman väljähtynyt, tämä on sitä aitoa rakkautta. Vain aito rakkaus voi saada oloni tuntumaan näin hyväksi, turvalliseksi ja hyväksytyksi. Kuinka korvaamatonta!

 

 

On kuitenkin kolmas vaihtoehto, jonka kohdalla menemme usein ymmällemme. Päätimmepä joko erota tai pysyä vanhassa suhteessamme, sillä ei ole väliä. Väliä on sillä, jos ja kun huomaamme, että rakastamme sittenkin molempia. Kumpikaan ei täytä ehkä rakkauden jokaista saraketta. Silti kumpikin, omalla omituisella tavallaan on rakkautta.

Käytämme mahdollisesti kaikki voimamme tehdäksemme päätöksen, kyeteäksemme leikkaamaan toisen pois sydämestämme. Samalla voimme huomata, että se on juurikin vain mielen yritystä pysyä monogamisessa rakkaudessa eikä vieläkään myöntää, että rakkaus on rajaton.

Ja vaikka lopulta tekisimme päätöksen ja laittaisimme välit poikki yhteen tai jopa kaikkiin tuntemiimme ihmisiin, jokin muistijälki jää. Totuus jää. Rakkaus jää. Edes kuolema ei poista, mitätöi, koettua rakkautta.

 

monogaminen-kuvassa-vihitty-aviopari

Papin aamenen jälkeen oli selvää, etteivät he enää koskaan voisi rakastaa ketään muuta.

 

Ilman draamaa

 

Aina polygamisen rakkauden ei kuitenkaan tarvitse aihauttaa draamaa. Itse huomasin jo ala-asteella, että voin ihastua useampaan samaan aikaan. Ja ne tunteet olivat voimakkaita! Huomasin jo silloin, että ehkä monogaminen rakkaus onkin tabu. Ei draamaa, kenenkään ei tarvinnut tietää saati pettyä. 😉

Myöhemmin aikuisena arveluni on vahvistunut. Ollakseen olemassa rakkaus ei vaadi tekoja, kuten halausta tai suudelmaa. Se on tunne, jota tunnemme; hyvin pakahduttava ja kaikkivoipainen tunne. Ja jos annamme sen kasvaa sisällämme, se vähitellen tekee niin.

Kasvaessaan tuo hyvänolontunne voi ottaa kohteekseen monenlaisia asioita. Sen kynnys ylittyy entistä helpommin. Tunnemme myötätuntoa, iloa ja ihailua mahdollisesti jopa ihmisten kohdalla, joista emme halua itsellemme mitään.

 

 

 

Mustasukkaisuus ja käytännöllisyys

 

Sinä missä rajaton rakkaus on luonnollinen osa ihmisyyttä, sama pätee mustasukkaisuuteen. Mustasukkaisuus voi valitettavasti liittyä myös platonisiin suhteisiin. Uskon, että mustasukkaisuutta pitää ymmärtää ja siten tukea vain siihen pisteeseen asti, minkä tunnemme itse olevan oikein. Mustasukkaisuus voi olla hirviö parisuhteessa, tai sitten pientä ja sopivaa leikittelyä. Moni kokee pienen mustasukkaisuuden vain imartelevan, kunhan pohjimmiltaan tuntee olevansa vapaa päättämään itse asioistaan.

Itse olen kokemusten kautta herkistynyt mustasukkaisuudelle, enkä siedä sitä juuri yhtään. Jos joku yrittää omia minut kokonaan itselleen, otan etäisyyttä. Tämä on aikaansaanut sen, etten joudu kärsimään enää mustasukkaisuudesta, eivätkä mustasukkaiset ihmiset edes hakeudu lähipiiriini. Haluan itse valita ja osoittaa, kuinka paljon annan itsestäni. Toisen ei tarvitse huolehtia siitä asiasta. Ja sama toisinpäin. Emme ole toistemme omaisuutta.

 

Uskon, että luonnollisen mustasukkaisuuden lisäksi myös käytännöllisyys rajoittaa normaalia parisuhdetta yksiavioiseksi. Kuka ehtii – tai edes jaksaa elää montaa elämää päällekäin? Heitäkin kuitenkin on, jotka jakavat elämää useamman kuin yhden aikuisen kanssa. En näe siinä mitään ihmeellistä: Yleensä perheessä on vain yksi pariskunta, jonka välillä on romantiikkaa, mutta miksei heitä voisi olla enemmänkin? En usko että tällaisesta suhteesta haaveillaan etukäteen, vaan elämä yllättää ja vie mukanaan.

Uskon kuitenkin, että suurin osa polyamoriasta “tapahtuu” ihmisten mielissä, joissa koetaan lämpimiä tunteita entisiä heiloja, työtovereita tai muita tuttavia kohtaan. Tästäkin voi olla mustasukkainen, mutta se ei välttämättä kannata. Asiaa on mahdoton kieltää – aivan kuin kieltäisimme jotakuta näkemästä tietynlaisia unia. Luottamus ja vapaus ravitsee rakkautta – pelko ja rajoittaminen puolestaan tukahduttaa.

 

 

 

Vaaratonta ja riittoisaa

 

Kun huomaamme, ettemme voi juurikaan rajoittaa omia tunteitamme, hyväksymme helpommin, ettei niin voi tehdä kukaan muukaan. Ja miksi haluaisimmekaan? Rakkaus on täysin vaaratonta ja niin antoisaa, että miksi rajoittaisimmekaan sitä, vaikka voisimme? Todellisuudessa rakkaus ei ole koskaan keneltäkään pois – sen sammio on loputon, kuin avaruus. Olen lukenut, kuinka moni toisen lapsen saava on pelännyt etukäteen, miten rakkaus tulee riittämään. Pelko on ymmärrettävä, sillä he uskovat täyttäneensä jo kapasiteettinsa rakastaa – ovathan he jo nyt moninkertaistaneet sen. Pelko osoittautuu kuitenkin aina turhaksi – rakkautta tulee vain lisää ja lisää!

Koen, että rakkauden luonteesta tulisi puhua paljon enemmän, jotta hahmottaisimme sitä paremmin, ja siten myös itseämme. Moni parisuhteen riita tai jopa ero liittyy voimakkaisiin uskomuksiin rakkaudesta, jotka olemme kerran omaksuneet, ja joita harvoin tulemme tarkastelleeksi sen koommin. Siksi tässä kai pälpätänkin.

Myös avoin keskustelu mustasukkaisuudesta on asia, joka voisi lisätä luottamusta ja ymmärrystä kumppaneiden välille. Keskustelu on pelottavaa, senkin tiedän. Mutta totuus on, että vain kommunikoimalla voimme kehittää itseämme ja maailmaa.

 

Yksi asia on kuitenkin ihmeellistä. Rakkauden liekki voi palaa ilman kohdettakin. Sisällä, hyvänolontunteena. Koskettaen kaikkea ja kaikkia ohimennessään. Nähden ihmisissä hyvän ja kauneuden. Sanoen jotain positiivista. Uskaltaen antaa itsensä kuoren takaa. Ollen rohkea.

Sitä kohti!

 

monogaminen-riikka

 

P.S. Kirjoitin hiljattain myös rakkauteen liittyvän pohdiskelun Vauvaa on helppo rakastaa, aikuista ei.

P.P.S. Kirjoitin myös hieman tyylistäni poikkeavan, informatiivisen vieraskynäjutun lentomatkustamisesta lemmikin kanssa Kierrän vain Kalifornian – matkailublogiin.

 

 

 

Tykkää tai jaa: