Piste – Kun jokin riittää, se riittää

piste

Piste kuuluu lauseen loppuun. Elämä on täynnä lauseita, jotka saamme sulkea tuolla pienellä mustemerkillä. Elämässä on myös paljon lauseita, jotka jatkuvat ja jatkuvat. Ne muuttuvat jatkokertomuksiksi, jolloin kyse ei ole enää yhdestä artikkelista, vaan suuremmasta teoksesta ja sen sisäisistä luvuista.

Olen miettinyt viimeaikoina erästä asiaa. Kun jokin asia on aikansa elänyt ja muuttuu toimimattomaksi, putoaako piste automaattisesti paperiin, kuin annettuna? Olen pohtinut jopa, kannattaako tuota pistettä sittenkään niin kiihkeästi etsiä ja hakea, vai onko tämä käytännössä turhaa? Entä jos kaikki tapahtuu kuin itsestään, kun aika on oikea?

 

Luin kerran eräästä naisesta, joka oli tiennyt haluavansa erota miehestään jo vuosien ajan.

Suhde oli kuollut, mutta jokin vain esti lähtemästä vielä. Tuttuus, turvallisuus, jonkinasteinen emotionaalinen riippuvaisuus. Sitten eräänä päivänä nainen huomasi muutoksen tunteissaan. Yhtäkkiä hän ei tuntenut enää mitään. Hän oli vapaa lähtemään! Ja niin hän lähti. Kivuttomasti, katsomatta taakseen.

Mielessäni herää kysymys, olisiko naisen tullut väkisin vääntäytyä ja repiä itsensä irti ihmissuhteesta ennen kuin koki tarvittavan muutoksen, tarvittavat kokemukset, jotka auttoivat hänet lopulta irtautumaan luonnollisesti? Ja jos hän olisi lähtenyt aiemmin, ovet paukkuen mutta yhä henkisesti kiinni miehessä, olisiko hän ennen pitkää ajautunut takaisin ja lipunut huomaamattaan jälleen samaan tilanteeseen?

Kun jollekin asialle tarvitaan piste, rohkeus ja päättäväisyys on totta kai tärkeää. Mutta kun yritämme tulla kerralla valmiiksi, joudumme usein törmäämään seinään, palaamaan takaisin ja oppimaan lisää taitoja ennen kuin olemme todella valmiita seuraavaan lukuun.

Kokemukseni mukaan emme voi päättää olevamme valmiita. Ja mikäli todella sitä olemme, meidän ei miltei tarvitse päättää muuttuvamme, sillä kaikki tapahtuu kuin itsestään. Esimerkiksi kun herkistymme jollekin, meidän ei tarvitse enää pohtia altistammeko itseämme sille vai emme. Vaihtoehtoja ei ole: emme yksinkertaisesti enää voi!

Käytännössä asialle herkistyminen tarkoittaa, että syyt muutokseen nousevat roimasti yli syiden pysyä entisessä. Olemme valmiita muutokseen.

 

Vapaa tahto on olemassa, mutta kaikella kehityksellä on järjestyksensä, struktuurinsa, joka on läpikäytävä.

 

Muna, toukka kotelo, perhonen.

Siemen, itu, taimi, puu, siemen, itu…

 

Toukan ei ole tarkoitus lentää, tarvitaan ensin tietynlaiset elämänkokemukset ja välivaiheet.

Ihminen on vielä paljon monimutkaisempi olento; erilaisia vaiheita on loputtomiin. Ne voivat myös sijaita eri tasoilla ollen päällekkäisiä. Kunkin vaiheen lopulla alamme tuntea tarvetta ja vetoa muutokseen. Vähitellen tämä tarve laajenee sanoiksi ja teoiksi muodostaen konkretiaa.

Ilman vaiheen loppumisen eteenpäin sysäävää energiaa emme koe riittävästi tarvetta muutokselle. Saatamme kärsiä vanhassa, mutta se on silti paras vaihtoehto tähän hetkeen. Tarvitaan jokin tapahtuma, kokemus, joka laukaisee sisäisen muutostarpeen tai syventää sitä entisestään. Tällaista emme tietenkään voi juonia omaksi päänmenoksemme, vaan se tapahtuu ajan myötä itsestään, kuin annettuna. Kuin kevät, joka laukaisee kasvien reseptoreissa tarpeen tehdä kukkia.

piste

Piste vaatii ikkunan avautumisen

Pisteen kirjoittaminen lauseen loppuun vaatii oikeat olosuhteet, tai muuten helposti käy niin, että pisteestä tuleekin pilkku. Tämä ei tarkoita, ettemme olisi vapaita yrittämään virkkeen päätöstä milloin tahansa. Tämä tarkoittaa ainoastaan, että kun tietty ikkuna aukeaa ja tietyt asiat loksahtavat kohdilleen, päästään helpommin ja lopullisemmin siirtymään uuteen kappaleeseen.

Kun jokin vielä puuttuu, sama asia voi käytännössä olla mahdotonta. Saatamme soutaa ja huovata edestakaisin ja luulla olevamme heikkoja, vaikka kyse on vain siitä, etteivät kaikki palaset ole vielä laskeutuneet.

Järkeilyn kautta emme useinkaan näe, mitä vielä tarvitsemme. Mutta totta kai me yritämme. Jotkut poukkoilevat seinästä toiseen, toiset sen sijaan etenevät hitaammin, vähemmillä kolhuilla. ”Jaahas, ei taaskaan. Jaahas, eipä tämäkään…” (Meistä mieheni kuuluu ensimmäiseen ryhmään ja minä jälkimmäiseen, aah!)

Kun yritämme loikata suinpäin muutokseen, totuus voi olla, että osa itsestämme haluaisi yhä jäädä. Tällöin liikkeeseen liittyy tuskaa. En silti sano, etteivätkö erilaiset tempaisut ja repäisevät kokeet voisi olla hyödyksi. Ne auttavat ennen kaikkea huomaamaan, mikä toimii ja mikä ei.

 

Piste vaatii konkretiaa

Se, mikä itseltäni joskus unohtuu on, ettemme voi lopettaa mitään luomatta tilalle jotakin uutta. Emme elä tyhjiössä. Piste vaatii konkretiaa. Jos siis haluan lopettaa suklaan syömisen, minulla on parasta olla kulho porkkanoita ja dippikastiketta valmiina. Ei ehkä heti, mutta sitä hetkeä varten, kun on ilta ja viimeistäänkin tarvitsen jotain hyvää.

Tai jos haluan ottaa etäisyyttä ihmisiin ja olla omissa oloissani, minun on parasta tehdä valintoja, jotka helpottavat tätä; alkaa pedata elämääni uudella tavalla eikä myöskään välittää ulospäin virheellistä viestiä. On hyvä tiedostaa, että ennen kuin uusi kulttuuri on luotu ja sisäänajettu, vanha viettää ja vetää vahvasti puoleensa.

Pisteen puuttuminen voi kertoa myös siitä, ettemme tiedä vielä päämääräämme. Emme näe vielä seuraavaa lausetta, vastarantaa, jonne saapua. Kun tuo seuraava lause alkaa hahmottua, alkaa piste muodostua samanaikaisesti. Meidän ei tarvitse enää taistella vapauteen, taistella ollaksemme vahvoja tai osataksemme irtautua. Ei, parhaimmillaan se tapahtuu kuin taian raukeaminen. Ei välttämättä täysin kivuitta, mutta tietäen ja tuntien, että niin kuuluu olla. Ilman sisäistä vastustusta.

 

piste-perhonen-ja-kukka

Mahdollisuus ja ystävä

Piste on mahdollisuus ja ystävä. Kun ajattelen aihetta, mieleeni nousee seuraavanlaisia myötätuntoisia ajatuksia:

  • Kenenkään ei tarvitse muuttua. (Jos joku tuntuu hankalalta, ota etäisyyttä. Sinunkaan ei tarvitse muuttua yhtään “paremmaksi” tai erilaiseksi kuin olet.)
  • Kenenkään ei tarvitse riuhtoa ja pakottaa itseään muutokseen. Muutos tapahtuu, jos ja kun se on oma totuutemme JA linjassa uskomustemme kanssa. (Laittomuudet ovat asia erikseen, mutta esim. alkoholistin paraneminen mahdollistuu vasta, kun hän ei halua enää mitään muuta.)
  • Uhkarohkeus ja uuden valloittaminen voi olla pelkopohjaista siinä missä vanhasta luopumattomuuskin.

On kai siis vain kuunneltava itseään ja mentävä virran mukana taistelematta liikaa sitä vastaan. Asiat tuppaavat loksahtelemaan kohdilleen, kun aika on oikea. Entä jos meidän ei tarvitsisikaan juosta ympäriinsä etsien ongelmiin ratkaisua?

Kuinka usein onkaan niin, että aika näyttää ja tuo sen suoraan syliimme. Sitä odotellessa voimme kuitenkin iloita kaikesta siitä, minkä olemme jo oppineet ja saavuttaneet.

Ja jonain aamuna kun katsomme peiliin, huomaamme perhosen siipien auenneen.

 

Rakkaudella,

Sinua saattaa kiinnostaa myös: Irti uhriudesta!

Seuraa Atlantinlootusta Facebookissa!

 

Taidejulisteet verkkokaupastani! ❤️

Tykkää tai jaa:
error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *