Rohkeus palkitsee: 3 syytä uskaltaa mitä tahansa

rohkeus - kuvassa liitovarjol

Rohkeus on aihe, josta olen jo pidempään halunnut kirjoittaa. Pohdin ja perustelen, miksi juuri sinun tulisi uskaltaa tehdä jokin asia tai muutos, jota sisimmässsäsi kaipaat. Olipa kyse sitten pienistä valinnoista kuten rohkeasta tai värikkäästä pukeutumisesta (joka ei muuten ole mikään pieni asia!) tai jostakin suuremmasta elämän heittäytymisestä, esittelemäni syyt pätevät yhtä lailla. Vaikka itse sen sanon, tämän pätevämpiä syitä on hankala löytää.

1. Kun rohkeus ei riitä tänään, et välttämättä saa uutta mahdollisuutta

Jos et tänään tunnusta rakkauttasi jollekulle, huomenna saattaa olla liian myöhäistä. Aiheesta on tehty elokuviakin. Omalla kohdalla se voi toki tuntua utopistiselta. Haluamme uskoa, että mahdollisuus pysyy avoinna jatkossakin. Joskus näin onkin, mutta siihen ei voi luottaa.

Ollessani teini-ikäinen kävin Stockmannilla ihailemassa erästä rannekorua kerta toisensa jälkeen. Se oli upea, hopeinen mahdollisesti synteettisellä kivellä. Olin säästäväinen ja minulla olisi ollut siihen varaa. En vain uskaltanut tehdä päätöstä. Taas kerran kun kävelin vitriinin ohi, koru oli poissa! Sitä ei ollut enää saatavilla.

Kun ajatellaan ihmiselämää, rannekorun tilalla voi hyvin olla ihastus, harrastus, kutsumus tai vaikkapa mahdollisuus lähteä ulkomaille.

Ja surullisen usein onkin.

 

Rohkeus on tekoja. Elämme hetkessä, jossa ajatuksemme manifestoivat erilaisia mahdollisuuksia. Rohkeus on uskallusta tarttua omiin ideoihimme, viedä ne toteen, vaikkemme tietäisi tarkalleen, mikä on paras milläkin tasolla ja mikä näistä tasoista on tärkein. (Ja tosiasissa emme välttämättä tule tätä koskaan tietämään, joten sitä on turha jäädä odottelemaan.)

Asialla on sitä paitsi toinenkin nyanssi, hennompi, mutta vielä yleisempi: Asiat ovat puhtaimmillaan silloin kun ne ovat. Jos emme anna itsellemme lupaa tavoitella jotakin asiaa, käy helposti niin, että alkuperäinen ideamme ja tunteemme lässähtää. Alamme epäillä itseämme, mikä johtaa epäselvään oloon, kehän kiertämiseen ja jopa masennukseen. Mitä kauemmas ihanasta inspiraation hetkestämme livumme, sitä vähemmän kullanhohtoa tunteemme enää sisältää. Kun rohkeus puutuu, emme uskalla ottaa pieniä askelia eteenpäin. Tällöin alun ilo ja suunnitelmat korvautuvat mörkömäisiksi muuttuneilla riskeillä ja turhautumisella. Hiljalleen vakuutumme, ettei asia sittenkään kannata.

Kyseessä voivat olla ihan pienetkin asiat, kuten jonkin asian kertominen toiselle ihmiselle. Ensimmäisessä aallossa moni asia luonnistuu kaikkein parhaiten. Kun aallot lyövät pitkään, paine ja epäilys suurenevat eikä tilanne ole enää niin luonnollinen.

 

Kun asioita pyöritellään kauan aikaa, niistä tulee helposti haudanvakavia. Spontaanius katoaa. Haluatko siis olla kylmä järkeilyn maailmanmestari vai rohkea eläjä ja tuntija? Voit mahdollisesti saada mahdollisuuden myöhemminkin, mutta se ei välttämättä ole sama asia. Ja jos kokeilet jo tänään, voit huomenna olla jo seuraavalla astinlaudalla. Kenties huomaat, ettei joku oikeasti olekaan sinun juttusi, ja pääset seuraavan, sen oikean asian, pariin. Tai sitten voit ikuisiksi ajoiksi jäädä suojelemaan itseäsi muutokselta… Näitä kahta vaihtoehtoa kuvailen enemmän artikkelissani Toivo on pahinta, mitä minulle on tapahtunut.

rohkeus
Muutoksen aika. Jos kuva puhuttelee sinua, voi olla että se on juuri sinua varten.

2. Olet jatkoajalla

Kun synnyin, olin kuulemma jo hieman sinertävä. En tiedä, kauanko olisin voinut odotella enää pidempään. Minulle kävi niin uskomattoman hyvä tuuri, että selvisin elämään ja vieläpä ihan terveenä. Olen myöhemminkin ollut joissakin vaarallisissa tilanteissa. Ensin hullun Kawasaki-miehen kyydissä ja sitten hullun Porsche-miehen. Mitä vain olisi voinut sattua. Olen tippunut monia kertoja hevosen selästä ja kerran meinasin jäädä polkupyörällä auton alle. Molemmat jarruttivat aivan täysillä ja väliimme jäi muutama sentti! En ole mikään kova huimapää ja nykyisin koetan pitää turvallisuudestani entistäkin parempaa huolta. Silti vain muutama vuosi sitten sain syvän haavan ranteeseeni. Kerta toisensa jälkeen olen saanut uuden mahdollisuuden: elän ikäänkuin jatkoajalla.

Tämä ei tarkoita sitä, että olisin kirjaimellisesti käynyt kuoleman rajalla. Tämä ainoastaan kuvastaa, että kaikille meille on tapahtunut joitain vaarallisia asioita, joista olemme selvinneet. Etenkin, mikäli luemme tätä blogipostausta juuri nyt. Vaikket muistaisi yksittäisiä vaaranpaikkoja, lupaan, että niitä on ollut. Liikenteessä joku olisi voinut ajaa päällesi (ja ehkä onkin). Salama olisi voinut iskeä, vampyyri hyökätä. Käytännössä kuka tahansa meistä voisi olla kuollut juuri nyt. Emmekä ole!

Olemme jatkoajalla.

Se tarkoittaa, ettemme elä enää samaa elämänvaihetta kuin joskus ennen, vaan elämä on lahjoitettu meille uudestaan. On tunnettu fakta, että lähellä kuolemaa käyneet päättävät lähes poikkeuksetta elää rohkeammin ja enemmän omalle itselleen. Jatkoajalla vanhat pelot näyttäytyvät entistä mitättömämpinä. Elämää arvostaa entistä enemmän, eikä siltä halua enää suojautua. Uuden mahdollisuuden saaneet janoavat elämää, kokemuksia.

Oletko tullut ajatelleeksi, että sinäkin olet yksi heistä? Elämää ei ole tehty lusittavaksi. Se on lahja juuri sinua varten. Uskalla.

.rohkeus,naisen siluetti

3. Elämme mielikuvitusmaailmassa

Onko sinulle koskaan tapahtunut niin, että uskallettuasi jotakin huomaat, että pelkosi olivat vain omia pelkojasi eivätkä sittenkään koko totuus? Kenties kiitit itseäsi, että olit uskaltanut ja samalla ihmettelit, mitä oikein olit pelännyt.

Niin pitkään kuin kuvittelemme rajoitteidemme oleva tosia, sitä ne meille ovatkin. Vallassa, kunnes toisin todistetaan. Hypnoosi on tästä hyvä esimerkki: Jos hypnotisoituna kuvittelemme, ettemme voi nostaa kättämme, emme myöskään voi. Jos kuvittelemme, ettemme muista omaa nimeämme, emme sitä todellakaan muista. Uskomatonta, eikö totta? Kuvailemassani hetkessä, jossa kiitit itseäsi rohkeudesta, olit juuri vapautunut tietynlaisesta hypnoosista. Olit juuri todistanut toisin.

 

Löysin kesällä mökiltä vanhan Émile Couén (1857-1926) kirjan itsesuggestion voimasta. Aihe oli minulle entuudestaan tuttu, ja Couén sanoma laskeutui helposti ja kaivatusti. Coué oli lähes maagisena pidetty hypnotisoija, enkä yhtään ihmettele sitä kaikista niistä parantumiskirjeistä päätellen, joita hän sai. Kirjassaan hän kuitenkin paljastaa, että on olemassa suggestiotakin (hypnoosia) voimakkaampi asia. Se on itsesuggestio. Coué kertoo meidän olevan vieläpä jatkuvasti itsesuggestion alaisia, ja että elämme ikäänkuin luomassamme mielikuvitusmaailmassa: se mihin uskomme, muodostuu todellisuudeksi. Kyseessä ei ole se, mihin tahdomme uskoa, vaan mihin alitajuisesti uskomme. Couén mukaan kurjuuden ja kärsimyksen kokemus luo uutta kurjuutta ja onnellisuuden ajattelu puolestaan parantaa. Muutos on kuitenkin haastava, sillä ihminen ei helpolla usko todeksi uudenlaista itsesuggestiotaan. Tähän Coué kirjoittaa reseptiksi päivittäistä toistoa ja toistoa, kunnes mieli vähitellen ostaa uuden idean.

Minä ostan Couén idean.

Olen huomannut, kuinka hitaasti alitajuiset uskomukset muuttuvat. Jos alitajuntaa vaivaa vaikkapa arvottomuus, on harjoiteltava ja haettava uutta mielentilaa edestakaisella heiluriliikkeellä. Kun heiluri heilahtaa takaisin, ei saa luovuttaa, sillä seuraava heilahdus eteen on jälleen hieman lähempänä tavoitetta. Millin, ehkä kaksi. Silti enemmän kuin ei mitään. Juurikin pitkään jatkuvalla toistolla olen huomannut oman elämäni muuttuneen ja ainakin suuren osan kriittisestä ajatusmallistani hälventyneen. Maailma ympärilläni on sama, mutta silti aivan erilainen. Coué oli oikeassa sanoessaan, että luomme pitkälti oman todellisuutemme.

Joten ensi kerralla, kun jotain haluat uskaltaa, muista että tämä on sinun mielikuvitusmaailmasi. Täällä pätevät sinun sääntösi. Jos sääntösi tuntuvat rajoittavilta, haastan sinut pitämään niiden kanssa palaverin. Yleensä rajoitteet suojelevat meitä joltakin. Niitä on kuunneltava ennen lopullista päätöstä. Kun jokaista itsen osaa on kuunneltu, päätös on yhteinen.

Voit kiittää pelkojasi niiden tärkeästä työstä ja kertoa niille sitten, että olet lähdössä seikkailuun. Sillä rohkeus odottaa jo oven takana ruusukimpun kanssa.

 

 

P.S. Vinkkini rohkeaan pukeutumiseen on kuvitella, ettet asuisikaan maassa vaan kuussa. Miten pukeutuisit kuussa, jossa kaikki on ihan erilaista eikä taatusti kukaan tuomitse? Tämä hupaisa ajatusleikki on toisinaan auttanut itseäni irtautumaan ”maanpäällisesta kriittisestä hapatuksesta”.

P.P.S. Verkkokaupassani nyt myynnissä runokirjani, Raiteillaan. Lisää tuotteita on tulossa pian!

Tykkää tai jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *