Suhteen tarkoitus on kehittää, ja siitä on prinsessaidylli kaukana

suhteen tarkoitus

Yhdysvaltalainen sisäisestä parantumisen voimasta puhuva bestseller-kirjailija Misa Hopkins sen sanoi: Elämäntehtäväsi tarkoitus ei ole olla vain ihanaa ja auvoista. Elämäntehtäväsi johdattaa sinut kohti kommelluksia ja vaikeita paikkoja, joissa kehityt ihmisenä. Kun jokin tökkii, se ei ole merkki maailmalta, että olet väärillä raiteilla. Voi olla, muttei aina ole. Joskus ongelmat on kohdattava. Mentävä läpi ja tultava ulos uutena toiselta puolelta. Sama pätee ihmissuhteisiin. Suhteen tarkoitus on kehittää. Onneksi ja valitettavasti.

Olenkin mieheni kanssa pohtinut monta kertaa, miten harmillista on, että se lähin ja rakkain suhde saa toimia niin vaikeassa tehtävässä. Nostaen esiin omaa arvottomuutta, purkien lapsuudessa opittuja mekanismeja ja malleja. Ei koko ajan, mutta toisinaan – ja tämä toisinaankin on aivan liikaa sen prinsessaidyllin rinnalla, jonka jokainen rakastunut tuntee suhteensa ansaitsevan!

Läheistä arvostaa enemmän kuin kaukaista kaduntallaajaa. Miksi sitten juuri tämä arvokas läheinen joutuu toimimaan maalitauluna omille vihanpurkauksille, kun jokin loukkaa sisäistä haavoitettua osaa?

Kysymys on retorinen voivottelu. Pohdintani vastaukseksi on kuitenkin seuraava: Läheinen on tarpeeksi läheinen, jotta haluamme pysyä tämän rinnalla, vaikka se vaatisi hieman töitä. Läheisen kanssa olemme valmiita kohtaamaan asioita, joiden kohtaaminen on hyväksi oikeasti meille itsellemme.

Etäisemmän ihmisen kanssa sen sijaan on helpompi esittää roolia. Käyttäytyä, kuin asiat eivät vaivasi ja kaikki olisi mainiosti. Pimittää omat tarpeet. Kaukainen ihminen on myös helppo hylätä ja jatkaa elämää eteenpäin. Hetken huojennus pyyhkäisee ylitse, mutta entä jos se puuttuva palanen, oma kasvu ja vahvistuminen, jää tällöin saavuttamatta? Juuri tämän vuoksi läheinen aito suhde on arvossa arvaamattomassa.

Suhteen tarkoitus on vetää ihmistä vähitellen kohti valoa, eikä tämä tapahdu koskaan ilman (hetkittäistä) tuskaa

Läheinen ihmissuhde on siitä armoton, että siinä ollaan niin paljaana, ilman etäisyyden luomaa suojaa. Tällaisessa suhteessa tehdään paljon myönnytyksiä suhteen nimissä, mutta kun kumpi tahansa kokee antaneensa liikaa, se ei valitettavasti vain unohdu ja tasoitu hiljalleen maisemaan. Epätasa-arvoisuudet jäävät kitkaksi väliin ja pulpahtavat pintaan ennemmin tai myöhemmin. Tie kohti valoa kulkee aina pimeyden kautta. Pimeyden, jossa tulkitsemme toisen tekemiset tai sanomiset palvelemaan omaa kuvitelmaamme arvottomuudesta. Pimeyden, jossa emme uskalla puhua avoimesti, hyvässä ja huonossa. Pimeyden, jossa peitämme herkkyyden ja haavoittuvuuden. Pelon menettämisestä.

Suhteen tarkoitus on näyttää meille tämä tie. Ohjata ja muistuttaa asioista, joita kannamme sisällämme. Jos omien vanhempien keskinäinen suhde on ollut etäinen, epätasa-arvoinen tai puhumaton, raahaamme sen mallia vaistomaisesti perässämme. Vaikka jokin toinen osa meissä haluaisi muuta, parempaa, emme osaa.

suhteen tarkoitus, tie kohti itsetuntemusta

Suhde näyttää tien, mutta sen valitseminen ja kulkeminen jää omalle vastuulle. Moni valitseekin kääntyä pois ja etsiä unelmien kumppania, joka ei nostattaisi pintaan omia traumoja, haasteita tai estoja. Häntä tosin ei ole olemassa. “Hirviö”, joka ajoittain painaa kipeitä haavojasi, on vain alkuhuuman päässä. Vaikka hän olisi kuinka täydellinen tahansa, se on totuus.

Samalla tuo “hirviö” on silti lahja. Kukapa vapaaehtoisesti haluaisi kohdata traumojaan, etenkään näkemättä sitä vapautta, joka toisella puolella odottaa. Maailma on niin ovela, että laittaa tiellemme enkelin, joka tulee ja vähitellen vapauttaa meidät. Hirviö-enkelin.

Oma hirviö-enkelini on parantanut minua valtavasti

Koska olen erityisherkkä, ja koska olin lapsuudestani lähtien täyteen ladattu torjutuksitulemisen pelkoa, olen ollut aivan liian alistuva ja myötäilevä. Tämä aikaansai todellisuudessa vihan tunnetta ja palveli vain omia pelkopohjaisia tarpeitani. Sain määrätietoisen miehen, jotta lopulta joutuisin murtautumaan ulos ahtaasta naisen roolistani.

Jos olisin aina ollut helppojen ja “kilttien” miesten ympäröimänä, kaikki olisi ihan OK, paitsi:

  • Olisin riippuvainen tietynlaisesta “kiltistä ja huomioivasta” seurasta, joka ei välttämättä kuitenkaan sytyttäisi tai kiinnostaisi minua. Olen hyvin rauhallinen ilman merkki ja kiinnostunut vastapainona tulen merkeistä.
  • En todellisuudessa tunnistaisi omaa tilaani ja omia rajojani. Menisin aina hämilleni ja tuntisin arvottomuutta määrätietoisessa seurassa, joka ei ylenpalttisesti ja proaktiivisesti ota muiden tarpeita huomioon. Haava olisi edelleen minussa, hyvin elävänä.

Mieheni on erityisen ihana ja arvostava, mutta hän, kuten minäkin, on hyvin itsenäinen ihminen. Emme katso toistemme perään, ja se tuntuu mahtavalta. Miehelläni ei koskaan todellisuudessa ole ollut vastaansanomista, kun olen noussut ja kertonut kuka minä olen ja missä minun kaappini seisoo. Hänen määrätietoisuutensa ja sisäinen voimansa teki vain sen, että sain juuri sopivasti haastetta. Hänen kauttaan pääsin korjaamaan omia lapsuustraumojani. Kun näytin hänelle taivaan merkit, näytin ne todellisuudessa eräälle lapsuuteni hahmolle. Näytin omille peloilleni ja uskomuksilleni, millainen voin olla ja mitä en tule hyväksymään.

Uskomattomalla tavalla tämän suhteen tarkoitus on ollut pelastaa minut – vain hieman toisella tapaa kuin saduissa. Eikä suhteeni ole mikään erityinen poikkeus: sama mahdollisuus, potentiaali, piilee kaikissa suhteissa.

Jokainen suhde on erilainen, mutta silti niitä koskettaa samat lainalaisuudet

Jokaisen katkenneen kahleen jälkeen rakkauden määrä on suurempi. Jokaisen kohdatun haavan ja epävarmuuden jälkeen yhteys on aidompi ja voimakkaampi. Jokaisen rajanvedon ja itsekunnioituksen henkäisyn myötä ilma on puhtaampaa.

Sillä lopulta, kun kaksi avautuu täysin toisilleen (ja samalla koko maailmalle ja itselleen), rakkaus on täysin läsnä.

Tämän jälkeen ei ole niin väliäkään, pysyvätkö nämä kaksi yhdessä vai ystävinä etäämmältä. Sillä todellinen rakkaus, joka hyväksyy ihmisen puutteineen, ei koskaan kuole. Vain projisio romanttisesta, ehdollisesta, rakkaudesta voi näin tehdä.

suhteen tarkoitus

Kun löydämme sisältämme eheää maata, jossa arvostamme itseämme, kaikki suhteemme muodostuvat entistä puhtaammiksi ja rakkaudellisemmiksi. Emme voi enää kohdata uutta katastrofia, koska mikään meissä ei vedä sitä puoleensa.

Vähitellen tapahtuu myös niin, että löydämme onnen itsenäisinä, yksinkin. Tällöin kumppania arvostaa, muttei enää tarvitsemalla tarvitse. Tällaisissa olosuhteissa ihmisen sisältä ei löydy enää syitä jakaa draamaa jonkun toisen kanssa. Vanhat painolastit rapistuvat pois. Jäljelle jää puhdas jakamisen ilo ja arvostus.

Se kuulostaa aivan ystävyydeltä – ja niin onkin. ❤️

Suhteen tarkoitus on kulkea kohti yhä syvempää ystävyyttä. Kaikkein läheisintä läheisyyttä ei lopulta ole seksi, veriside tai ehdoton sitoutuminenkaan. Kaikista läheisintä läheisyyttä on sisimmän paljastaminen kokonaisuudessaan. Pelkoineen, haluineen ja tarpeineen (toisinaan myös manipuloida, uhrautua ja ostaa tällä tavoin rakkautta). Hirviö-enkeli ei aina olekaan vain se toinen. Kysymys kuuluukin, uskallammeko kohdata sen itsessämme.

Joskus sen esiintulo voi vaatia muutaman ärräpään ja sen sieraimista voi leiskua tulta.

Joskus sen esiintulo voi tuntua maailmanlopulta, jonka jälkeen kaikki on mennyttä.

Yhtä kaikki, anna sen tulla. Sillä on asiaa.

Riikka <3

Atlantinlootus Facebookissa!

Sinua saattaa kiinnostaa myös: Anteeksianto, onko se pakollista?

Tykkää tai jaa:
error