Luottamattomuus voi kummitella mielen perukoilla ja pilata monta hyvää asiaa

luottamattomuus prinsessa

Jos en olisi kokenut vaikeita asioita elämässäni viime vuosina, en olisi huomannut, että minussa piileksii vahva luottamattomuus. Sen kanssa voi elää – ja elinkin – siihen täysin tottuneena ja turtuneena. Luullen sitä normaaliksi olotilaksi.

Toisaalta voisi todeta, että on hullua luottaa. Luotatko muutaman pakkasasteen säässä, että jää todella kantaa, lähdetkö uhkarohkeasti järvelle luottelemaan? Ilman jääpiikkejä kaulassasi?

Minun luottamattomuuteni on kuitenkin merkillistä kaliiberia. Se on syntynyt jo varhain ja muistutellut sitten itsestään läpi elämäni, jotta tajuaisin sen olemassaolon. Olen vain ollut todella hidas heräämään. Siihen, ettei luottamattomuus liity vain asioihin ja ihmisiin, vaan minuun itseeni. Se olen minä, joka en luota. Usein silloinkaan, kun voisin.

luottamattomuus kävyt

Luottamattomuus kumpuaa menneisyydestä

Syy siihen, etten luota, on se etten uskalla luottaa. Menneisyyden kokemukset on muodostaneet niin vahvan luulon asian laidasta, etten tohdi ottaa riskiä ja kokeilla, olisiko se sittenkin toisin.

Huomaamalla tämän moni asia on itse asiassa lähtenyt muuttumaan. Olen vähitellen kyseenalaistanut kokemusteni sanomaa. Miksi oikeastaan antaisin paskan menneisyyden sanella valintojani nyt. Mahdollisuuksiani? Onnellisuuttani? Silti on yhä asioita, joissa en vain luota.

Luottamus on ihan hirvittävän vaikea laji. Kun se on kerran mennyt, sitä on miltei mahdoton saada palaamaan. Miltei, muttei täysin. Luottamuksen palauttaminen voi vaatia sata toistoa hyvää kokemusta. Ei ole ihme, ettemme opi enää koskaan luottamaan, jos noita hyviä kokemuksia tulee vain ripotellen tai ei ollenkaan. Yksi suurimmista esteistä saada eheyttäviä kokemuksia on kuitenkin se, ettemme vaikean kokemuksen jälkeen ole enää avoimia niille. Emme halua asettua enää haavoittuvaisiksi sille, mikä kerran haavoitti niin syvällisesti.

Siksi emme päästä enää tuota asiaa tai ihmistä liian lähelle. Turvaamme itsemme luomalla muurin, minkä läpi mikään paha tai hyväkään ei enää pääse. Ainut ongelma muurissa on se, ettei se tuo onnellisuutta, vain turvaa. Eikä se pitkän päälle riitä, kun haluamme voida yhä paremmin ja paremmin, suorastaan kukoistaa.

Luottamattomuus löytyy, valinnanpaikka avautuu

Ymmärtämällä sisäisen luottamattomuuteni olemassaolon voin ensi kertaa nähdä sen yli. Nähdä sen puheet oikeassa valossa. Totuuden osina, muttei koko totuutena. Kenties kokemuksena menneestä, muttei todellakaan ennusteena tulevasta.

Kun huomaan luottamattomuuteni ikäänkuin kuormana lavallani, voin valita heittää sen pois. Voin valita myös pitää sen itselläni. Tässä kohtaa peli muuttuu mielenkiintoiseksi: minä todella valitsen.

Sen sijaan, että ajautuisin ja ohjautuisin, joko valitsen ottaa uudenlaisia riskejä kohti jotain, mitä kaipaan tai sitten valitsen pelata varman päälle ja pysyä vanhassa tiedostaen, etten tehnyt niin.

Kun ihminen huomaa itsessään perustavanlaatuisen luottamattomuuden, jokin on jo toisin. Ja jokin lähtee korjaantumaan ihan itsestään. Se on vähän kuin heräisi painajaiseen ja vaikka vielä hetken pelkää sen olevan totta, samaan aikaan se hälvenee kovaa vauhtia taivaan tuuliin eikä koskaan enää palaa.

Se kyseinen uni, meinaan. Ehkä jokin muu palaa, mutta mitä enemmän heräämme sisällämme jyllääviin asetuksiin, sitä nopeammin ja vaivattomammin alamme huomata ne siksi itsekseen. Havahduimmepa millaiseen painajaiseen tahansa, se ei kuitenkaan ollut totta. Tai oli ja ei; se oli aito kokemus yhdessä hetkessä, mutta sen ei tarvitse olla kokemuksemme koko elämästä.

Siksi, jos rakkaus on satuttanut sinua, totuus ei ole, että rakkaus satuttaa aina. Se vain kerran teki niin. Tai jos lähetit viisi hakemusta ja kaikki ne hylättiin, se ei tarkoita, ettei sinusta olisi mihinkään. Kuudes menee läpi, mutta lähetätkö sen vai lannistutko? Kadotatko luottamuksen itseesi ja mahdollisuuksiisi? Elämän hyvyyteen? Älä tee niin, ystäväni. Älä tee niin!

Jokaisen menneisyydessä on myös mahtavia onnenpotkuja. Miksemme rakentaisi elämänkuvaamme niiden varaan, vaan pahaisten traumojen? Syyn tietenkin tiedän; evoluution myötä aivomme on viritetty välttelemään vaaroja. Onnellisuus ja kukoistus on ollut kaukana tarvehierarkiassa eloonjäämisen rinnalla. Mutta ajat ovat muuttuneet. Elämme ihanan vapaita aikoja. Jopa niin vapaita, että voimme päästää traumoistamme irti (niin halutessamme) ja antaa uuden hyvän elämän muovautua tilalle.

Se on ennenkuulumatonta, ja siksi siitä nyt kirjoitan.

luottamattomuus seitti

Rakas lukijani,

Tänä päivänä olet vapaa kokemuksistasi ja menneisyydestäsi. Peloistasi. Mitä vapaampi olet luomaan sellaista elämää, joka sinua ilahduttaa ja inspiroi, sen nopeammin tuo elämä rientää luoksesi.

Päivittäin rakennat elämästä itsellesi lahjan, jonka vastaanotat. Olet joulupukki ja lapsi samassa paketissa. Älä petä itseäsi.

Loppuun sanottakoon vielä, että perustavanlaatuinen luottamattomuus käärmeisiin ja sen sellaisiin saattaa olla ihan hyvä asia. Ehkä.

Olkoon vuosi 2022 onnellinen, rohkea ja uutta luova. Luottamuksella räjähdysmäiseen kasvuun ja kukoistukseen!

❤️ :lla

Riikka

Joko seuraat minua Facebookissa ja Instagramissa?

Nosta itsellesi Luonnon Viesti, joka valikoituu sinulle juuri tähän hetkeen. ❤️ 

Tykkää tai jaa: