Avautuminen kannattaa

Avautuminen kannattaa, värikäs kuva kyyhkystä

Avautuminen on tärkeä asia. Kuinka usein ajattelemmekaan, että voimme pitää kaiken sisällämme ja voida hyvin… Seuraavaksi kysyn sinulta:

Oletko koskaan ajautunut tilanteeseen, jossa hankaluuksien myötä on jäljellä enää kaksi vaihtoehtoa: joko avaudun kaikesta tai sitten laitan välit poikki?

Toinen kysymys: Jos joku läheinen kokisi sinut ongelmalliseksi, haluaisitko kuulla, mistä on kyse, vai toivoisitko että hän vain ottaisi etäisyyttä eikä koskaan palaisi kertomaan havaintoaan, jonka hän sekä mahdollisesti ihmiset ennen häntä ja hänen jälkeensä näkisivät?

Vaikeuksista avautuminen tai suora palautteen antaminen ei ole helppoa. Itse olen huomannut, että juuri tuollaisella hetkellä houkutus luovuttaa ja kipata koko ihminen tai asia pois päiväjärjestyksestä voi olla valtava. Joskus luovuttaminen on parasta mitä voimme tehdä. Toisaalta hyvin usein uskomme sen olevan ainoa vaihtoehto, sillä puhuminen on muodostunut mielessämme mahdottomaksi. Kiire luovuttaa ja saada sitä kautta helpotus voi syrjäyttää sen tosiasian, että keskustelu lähes poikkeuksetta avaa näkökulmia ja antaa kummallekin osapuolelle jotain.

 

Avautuminen puhdistaa

Kun jokin asia alkaa ahdistaa, syntyy kriisi. Tunnetusti kriisi lopulta puhdistaa ja parantaa yhteiselämää – tai sitten johtaa eroon. Usein kriisissä on kyse jonkin vanhan toimintatavan tai ajatusmallin tapetille noususta ja kuolemasta. Niin ollen se mahdollistaa myös uuden alun, jossa jokin asia on käsitelty, hyväksytty tai jätetty lopullisesti selän taa. Yhdessä – tai erikseen. Kumpi tahansa lopputulos sitten onkaan, kriisillä on vahva taipumus johdattaa meitä kauan kaivattuun kommunikaatioon ja avautumiseen. On kuitenkin paljon itsestämme kiinni, kuinka tällaisessa tilanteessa toimimme.

Jos ajatellaan, että kyseessä on eroava pari, voi loukkaantuminen, syvä haavoittuminen ja sulkeutuminen toisen suuntaan estää täysin suhteen loppuunkäsittelemisen. Pariisin matkasta tai ihanista kynttiläillallisista jää jäljelle vain valokuvat, joita tuskin tullaan paljoa katsomaan. On tavaroita, joita kumpikaan ei halua. Jääkö käteen sitten mitään? Helposti unohdetaan, että suhteen anti sijaitsee itsessämme ja siinä, mitä toisen kautta voimme oppia. Juuri suhteen loppuunkäsitteleminen voisi tarjota paljon sellaista, mitä kumpikaan ei muualta saa.

 

Kommunikoiva ja kommunikoimaton pesäero ovat kuin päivä ja yö. Kommunikoiva ero on lahja, mahdollisuus. Niin itselle kuin toiselle. Kommunikoimattomuus puolestaan palvelee aina jotain muuta tarvetta. Suojelee joltakin, mutta ei paranna. Ja juuri kriisin aikana parantamista tarvittaisiin enemmän kuin koskaan.

 

Avautuminen, kaksi sormea koskettaa toisiaan

Inventaarion voima

Minkä tahansa suhteen inventaario, joka sisältää omien ajatusten, tunteiden, toiveiden ja/tai haavojen paljastamisen on niin voimakas avaava asia, että tämän jälkeen monet erilleen lipuneet parit ja ystävyssuhteet palaavat takaisin yhteen. Tämä ei kuitenkaan saisi olla osa agendaa, sillä kaikenlainen järjestely ja rakentelu rajoittaa avoimuutta. Miksi muuten olisimme alun perinkään rajoittaneet tiedon virtausta, kuin turvataksemme suhteen pysyvyyden? Kuulostaa vaativalta ja sitä se onkin: Selvitäkseen kriisistä pitää olla valmis kaikkeen, eli myös tarvittaessa eroamaan.

Miksi puhuminen ja avautuminen on sitten niin vaikeaa? Miksi se tapahtuu usein vasta silloin, kun ihminen on valmis jo kokonaan luovuttamaan? Vastaisin asiaan siten, että siinä kohtaa, missä kulkee pelon ja rohkeuden leikkauspiste, alkaa tapahtua asioita. Kun ei ole enää menetettävää, se mikä olisi aina halunnut tulla, tulee helpommin. Tuon leikkauspisteen alapuolella ei tapahdu mitään, siellä vain odotellaan ja kärsitään. Sen yläpuolella puolestaan tapahtuu paljonkin; jatkuvasti näemme esimerkkejä inspiroivista ja rohkeista ihmisistä ja tapahtumista. Pelkojen ei tarvitse kadota. Asioita alkaa tapahtua, kun rohkeus kasvaa pelkojenkin yli.

 

Näkyvä osa

Elämässäni on ollut monta henkilöä, joista en ole ollut valmis ”eroamaan”. Siksi olen pantannut ajatuksiani ja tunteitani eli tietoa. Olen näyttänyt itsestäni vain osan ja kun katson taaksepäin, tuo näkyvä osa on ollut ehkä vain 20% kokonaisuudesta.

On olemassa toisenlaisiakin ihmisiä. Heille itsen unohtaminen missään ihmissuhteessa ei ole koskaan ollut vaihtoehto. Ovatko he sitten valmiita luopumaan toisesta ihmisestä näyttäen jatkuvasti todelliset kasvonsa? Vastaus on, että ovat. Ei se heistäkään mukavaa ole, mutta heille suhteet eivät ole verkon kudontaa ja rakentelua, vaan jotakin paljon todellisempaa. Hyvässä ja pahassa kaunista ja aitoa.

 

Minä haluan olla todellinen ihminen. Järjestelyn sijaan haluan tuntea. Matka pois epätodellisuudesta on ollut rankka, mutta en vaihtaisi siitä pois päivääkään. En tietenkään ole valmis, mutta välillä itsekin yllätyn, kun uusia asioita nousee pintaan ja puheeseen: asioita, joita ennen olisin pitänyt visusti sisälläni. Se, että joku rakastaa minua aitona suruineni ja haavoineni luo valtavasti lisää luottamusta. Siitä sisälläni on ollut valtava puute. Vasta nyt näen, etten aiemmin voinut luottaa kehenkään tai mihinkään lapsen lailla. Se tuntuu traagiselta.

Ironista kyllä, mikään ulkopuolellani ei ole muuttunut. Ympärilläni ei ollut ensin epäluotettavia ihmisiä ja nyt luotettavia. Ihmiset ympärilläni ovat pitkälti samoja. Suurin muuttuja on ollut oma rohkeuteni. Oma heittäytymiseni ja luottamukseni itseeni ja elämään.

 

Luottamuksen myötä näkyvä osani on kasvanut silmissä. Käytännön tasolla se on tarkoittanut myös avautumista ihmissuhteissani. Se on todella kannattanut. Enää en näe syytä, miksi haluaisin pitää suurta osaa itsestäni piilossa. Kun en patouta asioita, niitä ei ole enää varastossa odottamassa suurta kriisiä. Otan mielummin vastaan monia minikriisejä sitä mukaa, kun ne nousevat. Sellaisia kärpäsen kokoisia ja yhteen päivään mahtuvia. Tai puoleen päivään.

On sanomattakin selvää, etten mistään hinnasta palaisi enää vanhaan.

Avautuminen-kyyhky lentää

Avautuminen

Kun olen uskaltanut avautua kriisien myötä eri asioista, on hämmästyksekseni vastaanotto ollut melko vaisu. Kaikki ihmiset eivät näe samoja asioita samoin kuin minä, mutta harvoin ihmiset lähtevät väittelemään toistensa kokemuksista. Ihmiset elävät kukin omaa elämäänsä ja joutuvat hyväksymään muiden mielipiteet – tai ylipäätään elämään niiden kanssa. Toisen ihmisen avautuminen ei välttämättä olekaan niin iso asia, kuin miltä se avautujasta itsestään voi tuntua. Emme mieti jatkuvasti toisen elämää vaan luonnollisesti kukin omaamme. Toisaalta jos kuulija ei tunnista avautumisesta mitään kohtaa tai ei ymmärrä kokemusta riittävästi, se voi nostattaa avautujassa pettymyksen. Tämäkin on lopulta kuitenkin vain eduksi. Ainakin itse uskon, että kivet on tehty käännettäviksi ja asiat selvitettäviksi. Se on askel eteenpäin, logiseen suuntaan, joka kaikesta seuraa.

 

Passiivisen vastaanoton myötä olen huomannut, kuinka turhaa vaikeneminen oli ollutkaan. Avautuminen ei aina ratkaise ongelmaa, mutta se lisää tasa-arvon tunnetta, joka toimii ihmissuhteen eliksiirinä. On omalla kontollani pitää huolta siitä, että minunkin ajatukseni tai mielipiteeni tiedetään. Jos muidenkin, niin minunkin. Kun haluamme pitää ihmissuhteistamme kiinni, on ymmärrettävä, että suhteet ovat kaksisuuntainen tie.

Oli liikenne sitten vähäistä tai runsasta, sen on kuljettava molempiin suuntiin.

avautuminen, kaksisuuntainen tie

 

 

P.S. Vastaan lopuksi omiin kysymyksiini:

Oletko koskaan ajautunut tilanteeseen, jossa hankaluuksien myötä on jäljellä enää kaksi vaihtoehtoa: joko avaudun kaikesta tai sitten laitan välit poikki?

Kyllä, monta kertaa ja joskus liiankin helposti jättänyt ”uppoavan laivan” ja kadonnut kuin haamu taivaan tuuliin. Ymmärtäen vasta myöhemmmin, että on muitakin vaihtoehtoja ja puhuminenkin on keksitty.

Jos joku läheinen kokisi sinut ongelmalliseksi, haluaisitko kuulla, mistä on kyse, vai toivoisitko että hän vain ottaisi etäisyyttä eikä koskaan palaisi kertomaan havaintoaan, jonka hän sekä mahdollisesti ihmiset ennen häntä ja hänen jälkeensä näkisivät?

Haluaisin kuulla toisen ihmisen kokemuksen. Itseä ei ole helppo nähdä muiden näkökulmasta. Avautuminen olisi minulle lahja, jota lopulta varsin harva ihminen voi antaa.

 

Seuraa Atlantinlootusta Facebookissa!

Lue myös:Kun kohtasin itseni

Tykkää tai jaa: