Elämän juhliminen – kaikki ne päivät, jotka unohdettiin

Elämän juhliminen nousi ajatuksiini erityisesti nyt, kun koen aihetta juhlaan. Niinhän se usein menee, mutta tällä kertaa en halua päästää juhlimista käsistäni, antaa sen uppoutua hankien ja loskavuorien alle unohduksiin. En!

Kaikki ne päivät, jolloin en juhlinut elämää. Kaikki ne päivät, jolloin koin enemmän surua kuin iloa. Enemmän puutetta kuin yltäkylläisyyttä. Niitä on hyvin monia… Päivät, viikot, kuukaudet, vuodet. Kaikki te. Tulkaa takaisin, haluan puhu teille!

Luulin, että voisin olla onnellinen vasta kun tietyt asiat täyttyisivät. En huomannut yltäkylläisyyttä, jossa jatkuvasti elin. Kun olin tottunut runsauteen ja pidin sitä itsestäänselvänä, en nähnyt sen arvoa. Kulutin resursseja hukkaan, tuhlaten. Nyt se tuntuu pahalta. Tahdon nauttia ja arvostaa. Hyödyntää ja jalostaa

luonnon retkeksi

retkieväät voimaksi

auringon hymyksi

sekä kaikki unelmani todeksi

 

Mikään ei ole itsestäänselvää. Kaikella on merkitystä. Kaikki on lahjaa. Voisin olla raajarikko enkä ole! Voisin olla kuollut, mutta elän! Ja mitä kaikkea. Kaiken olen saanut. Se on pysähdyttävää.

Elämän juhliminen on yhtä luonnollista kuin rantaan lyövät aallot. Se tulee ja menee

Kuitenkin parhaimmillaan se voi tulla usein. Joka hetki en tietenkään voi tuntea pakahduttavaa kiitollisuutta. Toisinaan on keskityttävä kaikkeen siihen, mikä vaatii kehitettävää. Ja kenties juuri sen kautta, että olen kohdannut esteeni ja ongelmani, olen vihdoin päässyt tähän pisteeseen, jossa kiitollisuus on ylipäätään mahdollista.

Kiitollisuutta ei voi näytellä. Muistan ajan, jolloin tunsin, että kiitollisuus ja onnellisuus olisi jollain tasolla huijausta. Että pinnan alla olisimme kuitenkin aina jotain vailla. Elämän juhliminen liittyi mielessäni lähinnä baareihin, joista hakemalla haetaan arkeen juhlaa, jota siinä ei todellisuudessa ole. Tai yksittäisiin suuriin saavutuksiin: kakkukahvien humalluttamaan hurmioon, joka vaihtuisi pian todellisuuteen. Stressiin, riittämättömyyteen ja ihmissuhdeongelmiin.

Tuolloin olisin varmaankin nähnyt nykyisen minäni melkoisena liikuntaa harrastavana kukkahattutätinä. En olisi uskonut, miten hyvinvoiva, iloinen ja vapautunut hän on. Näytelmää ja kärsimystä, mitäpä muutakaan!

Silti tuolloinkin olin kiitollinen joistain asioista. Jokaisella on jotain, mistä tuntea kiitollisuutta.

Ongelma lieneekin, ettemme riittävästi keskity niihin asioihin tai pysähdy niiden äärelle. Aluksi se voi olla jopa vastenmielistä, sillä kiitollisuus olisi sen myöntämistä, ettei meillä ole mitään hätää juuri nyt. Että kaikki onkin vallan mainiosti. Joutuisimme päästämään epäkohdista irti.

 

Kiitollisuuspäiväkirja

Olen joskus pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Se toimii niin, että iltaisin listataan asioita, joista on kiitollinen, esim. kuluneen päivän osalta, mutta myös pidemmässä mittakaavassa, ihan vapaamuotoisesti.

Lopetin kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen, sillä se vain jäi, enkä toisaalta halua suorittaa elämää. Mutta idea on erittäin hyvä, ja se toimii välittömästi. Kiitollisuuspäiväkirja voi nostaa ajatusmaailmaa positiiviseen kierteeseen. Jos emme valitse mielemme kiertämää kehää, se on luontaisesti jokseenkin pelkopohjainen. Tämä johtuu siitä, että mielemme on tietynlainen hälytysjärjestelmä, joka opettaa, mitä kaikkea meidän tulisi varoa. Muistaa kärsityt tuskat ja väsymättä neuvoo, kuinka ne vältetään. Hälytysjärjestelmän mielestä rentoutuminen ja kiitollisuus on resurssien tuhlaamista. Puolustuslinjan vapaaehtoista heikkenemistä. Senkin ajan voisi käyttää oman turvallisen linnakkeen rakenteluun. (-> Ei ihmekään, että erilaiset jännitystilat ovat yleisiä selän ongelmista hampaiden narskutteluun!)

elaman juhliminen-varit

Spontaani vastaus

Elämän juhliminen on spontaani vastaus elämän erikoisuuteen ja upeuteen. Voimme muuntaa tämän ilon puheeksi, juoksuaskeliksi tai vaikkapa maalaukseksi. Voimme myös juoda ilosta, mutta hillitysti, tai elämän hyvyyttä punnitaan pian uudelleen. 😀

Spontaania vastaustakin voi kuitenkin estellä. Teemme niin keskittymällä negatiivisiin asoihin tai turvautumalla varmuuden vuoksi pahimpaan skenaarioon. Ristiriitaiset tunteet blokkaavat tehokkaasti toisensa. Mikäli sisäinen hälytysjärjestelmämme on ylivirittynyt, ja eksymme toisinaan hetkittäin puhtaaseen iloon ja kiitollisuuteen, elämä saattaa tuntua hyvin jakautuneelta, bipolaariselta. Ilon hetkellä on kuin olisimme löytäneet kotiin. Ja silti vaistoamme, ettemme voi jäädä.

Ilon ei kuitenkaan tarvitse olla arpapeliä, sattumaa. Voimme palata siihen koska vain halutessamme. Huomaamalla ja muistamalla kaikki juhlittavat aiheet. Laskemalla ainaista puolustustamme, avaamalla sydämen. Tätä voi (ja oikeastaan täytyykin) harjoitella.

 

Kaikki ne päivät, jolloin elämän juhliminen jäi.

Kiitos kun tulitte takaisin. Enhän minä teitä elää enää voi, ettekä te voi vaihtaa entistä minää nykyiseksi. Entinen minä elää teissä. Siksi sanon hänelle,

Ei hätää, ymmärrän sinua

Olet selviytyjä

Ja niin paljon vahvempi

Uskomattomampi, kuin koskaan tiesit

Kiitos, että johdatit minut tähän päivään, jota elän.

 

elämän juhliminen-riikka

P.S. Liikuntaa harrastava “kukkahattutäti” panostaa itseensä ja lukee innoissaan terveysasioita! Jos hyvinvointiin perehtyminen kiinnostaa, Tilaa Hyvä terveys tarjoushintaan 4 kk (5 numeroa) vain 29 € (norm. 49,50 €)!  (affiliate-linkki)

Taidejulisteet ja taidepostikortit verkkokaupastani!

Lue myös: Hyvä itsetunto kuuluu kaikille

 

Tykkää tai jaa:
error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *